Perhehoitoliitto sai uuden kumppanuusjäsenen Auta Lasta ry:stä

Kaksi naista ja mies heiluttaa kameralle. Taustalla näkyy talvinen maisema.
Auta Lasta ry:n perhehoidon yhteyspäällikkö Anne-Maria Takkula (vas.), perhehoitaja Anne Härmä ja toiminnanjohtaja Pertti Kukkonen kuvattiin alkuvuodesta 2021 Perhehoito-lehteen. Kuva: Jaakko Mylly

Perhehoitoliiton hallitus hyväksyi joulukuun 2021 kokouksessaan Auta Lasta ry:n Perhehoitoliiton uudeksi kumppanuusjäsenyhdistykseksi. Järjestö oli hakenut jäsenyyttä marraskuussa 2021.

Auta Lasta ry on voittoa tavoittelematon lastensuojeluyhdistys, joka on perustettu vuonna 1969. Yhdistyksen toiminta keskittyy pitkälti Ouluun, jossa sillä on kaksiosastoinen sijaishuollon yksikkö ja kaksi päiväkotia. 

Auta Lasta ry aloitti vuonna 2019 lastensuojelun perhehoitopalveluiden tuottamisen Pohjois-Pohjanmaalla. Yhdistyksen ensimmäinen oma sijaisperheiden ryhmä valmistui PRIDE-valmennuksesta alkuvuodesta 2020. Helmikuusta 2021 alkaen yhdistys on tuottanut lisäksi osavuorokautista perhehoitoa avohuollon tukipalveluna tukea tarvitsevien perheiden kotona Raahen seudulla.

Auta Lasta ry on voittoa tavoittelematon lastensuojeluyhdistys. Yhdistyksen toiminta keskittyy pitkälti Ouluun.

Auta Lasta ry pyörittää myös Veturointi-toimintaa, jossa entiset lastensuojelun sijais- tai jälkihuollon asiakkaat tukevat lastensuojelusta itsenäistyviä nuoria Oulussa ja Turussa. Lisäksi sillä on Lapsirikas-toimintaa, jossa vapaaehtoiset auttavat monilapsisia perheitä Oulun ja Raahen seuduilla.

Perhehoitoliittoon kuuluu tällä hetkellä 21 alueellista perhehoitoyhdistystä, sijaisperheiden nuorten yhdistys Sinut ry, kaksi kumppanuusjäsenyhdistystä, kolme yhteisökannatusjäsentä ja kolme kunniajäsentä. Alueellisten perhehoitoyhdistysten ja Sinut ry:n yhteenlaskettu jäsenmäärä on runsaat 4 200.

Kumppanuusyhdistykset ovat perhehoitoyhdistysten tavoin liiton varsinaisia jäseniä, eli niillä on liittokokouksessa läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus. 

Perhehoitoliiton sääntöjen mukaan kumppanuusyhdistykset ovat muita toimeksiantosuhteisen perhehoidon parissa toimivia rekisteröityjä yhdistyksiä kuin perhehoitoyhdistyksiä. Kumppanuusyhdistykset ovat perhehoitoyhdistysten tavoin liiton varsinaisia jäseniä, eli niillä on liittokokouksessa läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus. Auta Lasta ry:n lisäksi SOS-Lapsikylä ry on Perhehoitoliiton kumppanuusyhdistys. 

Perhehoitoliiton yhteisökannatusjäseniä ovat AVA perhepalvelut OyFamilar Oy ja Vaasan kaupungin perhehoito. Kannatusjäsenillä on liittokokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Myös yksityishenkilöt voivat liittyä kannatusjäseniksi.

Saat lisätietoa perhehoitoyhdistysten jäseneksi liittymisestä tämän linkin kautta ja Perhehoitoliiton kumppanuus- tai kannatusjäseneksi hakemisesta tämän linkin kautta.

Lisätiedot

Perhehoitoliiton talous- ja hallintopäällikkö Amanda Majasaariamanda.majasaari@perhehoitoliitto.fi, puh. 040 310 1444.

Edit 20.12.2021: Korjattu tieto Perhehoitoliiton kumppanuusyhdistysten määrästä.

Avainsanat: , , , , , , , ,

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *