Sijaisvanhempi, vastaa kyselyyn yhteisvanhemmuuden tuesta

Sosionomiopiskelijat Riina Malinen ja Elli-Noora Peltonen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tutkivat opinnäytetyössään, millaista ammatillista tukea lastensuojelun perhehoitajat eli sijaisvanhemmat ovat saaneet yhteisvanhemmuuteen.
Tutkimusta varten on avattu kyselylomake, johon perhehoitajien toivotaan vastaavan viimeistään 18.5.2025. Vastaaminen vie noin 15–20 minuuttia.
Lapsen sijoittaminen syntymäkotinsa ulkopuolelle perhehoitoon, yhdistää vähintään kaksi perhettä. Lapsen etua ajatellen, yhteisvanhemmuussuhteiden tukeminen on tällöin yksi tärkeimmistä lastensuojelun työntekijöiden tehtävistä. Tutkimuksessa yhteisvanhemmuudella tarkoitetaan lapsen syntymävanhemman, sijaisvanhemman ja lastensuojelun työntekijöiden välistä vanhemmuutta ja päätöksentekoa lapsen edun mukaisesti.
Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää perhehoitajien saamaa tukea yhteisvanhemmuuteen, tuen tarvetta ja sen riittävyyttä. Millaista tukea perhehoitajat ovat saaneet yhteisvanhemmuuteen lapsen sijoituksen eri vaiheissa? Millaista tukea perhehoitajat mahdollisesti tarvitsisivat? Millaisia ajatuksia perhehoitajilla nousee yhteisvanhemmuuden kehittämiseksi?
Tutkittavana ovat erityisesti pitkäaikaisten perhehoitajien näkemykset ja kokemukset yhteisvanhemmuuden tuesta lapsen sijoituksen eri vaiheissa. Vastauksia toivotaan myös muilta perhehoitajilta (lyhytaikaiset perhehoitajat, tukiperheet, jälkihuollon perhehoitajat, koko perheen perhehoitajat ja sijaishoitajat) ympäri Suomea.
Vastaamalla kyselyyn autat lisäämään ymmärrystä perhehoitajien tuen tarpeista ja kokemuksista. Tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää perhehoitajien tukimuotojen kehittämisessä ja yhteistyökäytäntöjen parantamisessa.
Kyselytutkimuksessamme ei kerätä henkilötietoja tai muita tarkkoja tunnistetietoja. Aineistot käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Kyselyyn vastaaminen on täysin vapaaehtoista, ja vastaamisen voi keskeyttää missä vaiheessa kyselyä tahansa.
Opinnäytetyö toteutetaan osana Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimaa ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa LYYPE-hanketta. Perhehoitoliitto on mukana toteuttamassa hanketta.
Opinnäytetyön valmistuttua tutkimusmateriaali luovutetaan ainoastaan LYYPE-hankkeen vastuulle. Tutkimusmateriaali säilytetään LYYPE-hankkeen päättymisestä korkeintaan vuoden 2027 loppuun saakka, jonka jälkeen tutkimusmateriaali tuhotaan.
Lisätiedot
- Riina Malinen: ad2398@student.jamk.fi
- Elli-Noora Peltonen: ad2375@student.jamk.fi
- Jamk.fi: Lyype-hanke
Avainsanat: JAMK, kehittämistyö, kysely, lastensuojelun perhehoito, LYYPE, opinnäyte, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoitoliitto, sijaisvanhemmat, sijaisvanhemmuus, sosiaalityö, tuki, yhteisvanhemmuus