Perhehoidon yhteinen polku vai haarautuvia reittejä?
Voisiko perhehoitajan tuen järjestää lapsen tarpeiden ja perhehoitajan valmiuksien perusteella eikä organisaatiorakenteiden mukaan, Perhehoitoliiton Anu Lehtosaari ja Minni Haveri pohtivat kirjoituksessaan.
Lapsi voi olla sijoitettuna perhehoitoon joko lastensuojelulain tai vammaispalvelulain perusteella.
Lastensuojelun kautta perhehoitoon sijoitetaan lapsia silloin, kun heidän turvallisuutensa, hyvinvointinsa tai kehityksensä on vaarantunut omassa perheessään. Vammaispalveluissa puolestaan kodin ulkopuolinen asuminen voi tulla ajankohtaiseksi silloin, kun vammainen lapsi ei voi asua vanhempiensa kanssa yksilöllisestä avusta huolimatta. Tällöin asuminen järjestetään ensisijaisesti perhehoidossa.
Vaikka perhehoitoon johtavat polut ovat erilaisia, arki perhehoidossa voi näyttää monilta osin samanlaiselta. Siksi onkin perusteltua tarkastella, missä määrin palvelujärjestelmän erilaiset käytännöt vaikuttavat lapsen, nuoren ja perhehoitajan asemaan.
Perhehoitajan tuen tarpeet voivat vammaisen lapsen kanssa arkea elettäessä olla erityisiä riippumatta siitä, onko lapsi sijoitettu vammaispalvelu- vai lastensuojelulain nojalla. Eri palveluiden toimintakulttuurit voivat erota toisistaan.
Lastensuojelussa perhehoitajan tuessa korostuvat usein kiintymyskeskeisyys, traumaymmärrys ja yhteistyön rakentaminen lapsen vanhempien kanssa. Näiden lisäksi vammaispalveluissa puolestaan on erityistä asiantuntemusta vamman vaikutuksista arkeen ja vammaispalvelulain mukaisten palveluiden mahdollisuuksista täydentää perhehoidon arkea.
”Perhehoitajan tuen tarpeet voivat vammaisen lapsen kanssa arkea elettäessä olla erityisiä riippumatta siitä, onko lapsi sijoitettu vammaispalvelu- vai lastensuojelulain nojalla.”
Voisiko perhehoitajan tuen järjestää lapsen tarpeiden ja perhehoitajan valmiuksien perusteella sen sijaan, että se määräytyy ensisijaisesti organisaatiorakenteiden mukaan?
Joissakin tilanteissa voi esimerkiksi olla tarkoituksenmukaista, että lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen perhehoitajan tuesta vastaava työntekijä tulisi vammaispalveluista ja vahvistaisi osaamisellaan perhehoidon tukea. Palveluiden välinen yhteistyö voisi olla keino lähentää toimintakulttuureja.
Nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluu itsenäistyminen ja vanhemmista irrottautuminen. Tämä on mahdollistettava myös nuorelle, joka on sijaishuollossa ja jolla on esimerkiksi oppimisen tai ymmärtämisen vamma. Usein näillä nuorilla siirtyminen aikuisuuteen on hitaampaa ja vaatii suunnitelmallista tukea nuoren kanssa työskenteleviltä ammattilaisilta ja läheisiltä ihmisiltä, kuten perhehoitajilta.
Nuorella tulee olla mahdollisuus tulevaisuuden suunnitteluun ja muihin asumisen ratkaisuihin kuin perhehoitoon. Jälkihuoltoaika antaa tähän mahdollisuuden, ja uuden vammaispalvelulain mukaiset palvelut voivat tukea tätä siirtymää.
Jälkihuoltoon oikeutetun vammaisen nuoren täyttäessä 23 vuotta ajankohtaiseksi tulee siirtyminen lastensuojelupalveluista vammaispalveluiden piiriin, vaikka tarve asua perhehoidossa jatkuisi ennallaan. Siirtymävaihe herättää kysymyksiä palveluiden jatkuvuudesta ja sekä nuoren että perhehoitajan yhdenvertaisesta kohtelusta.
”Lastensuojelun perhehoidon ja vammaisten henkilöiden perhehoidon toimintaohjeet poikkeavat edelleen toisistaan, vaikka toimintaa ohjaa sama perhehoitolaki.”
Hyvinvointialueilla on viime vuosina edetty pitkälle perhehoidon toimintaohjeiden alueellisessa yhtenäistämisessä.
Tästä kehityksestä huolimatta lastensuojelun perhehoidon ja vammaisten henkilöiden perhehoidon toimintaohjeet poikkeavat edelleen toisistaan, vaikka toimintaa ohjaa sama perhehoitolaki. Käytännössä esimerkiksi nuoren palvelut tai perhehoitajan palkkio ja muu tuki voivat määräytyä eri perustein sen mukaan, minkä palvelun puitteissa perhehoito on järjestetty.
Seuraavaksi näkökulmaksi toimintaohjeiden sisältöjen tarkastelussa voisi ottaa asiakkaan polun ja perhehoitajan aseman ennustettavuuden ja johdonmukaisuuden:
Saako nuori hänelle kuuluvan tuen ja palvelut riippumatta siitä, onko hän lastensuojelun vai vammaispalvelun asiakas? Saako perhehoitaja nuoresta saman palkkion palvelusta riippumatta, kun hoidettavuus ei muutu? Määräytyykö perhehoitajan tuki, esimerkiksi vapaat, tehtävän vaativuuden mukaan vai organisaatiolähtöisten käytäntöjen perusteella?
Toimintaohjeissa olisi tarpeen kuvata myös siirtymävaiheiden prosesseja siten, että hallitut siirtymät ja palveluiden katkeamattomuus voidaan varmistaa. Ihmissuhteiden ennustettavuus ja jatkuvuus ovat keskeisiä laatutekijöitä suunnitelmallisissa siirtymissä riippumatta siitä, onko kyse nuoren suhteesta viranomaiseen vai perhehoitajaan.
Anu Lehtosaari, kehittämispäällikkö
Minni Haveri, perhehoidon asiantuntija
Perhehoitoliitto
Avainsanat: Anu Lehtosaari, hyvinvointialueet, jälkihuolto, lastensuojelu, lastensuojelulaki, Minni Haveri, perhehoitajat, perhehoito, perhehoitolaki, Perhehoitoliitto, toimintaohje, vammaispalvelulaki, vammaispalvelut