Millainen merkitys sijaissisaruksilla on ollut sinulle?

Turun yliopistossa sosiaalityötä opiskeleva Hilary Nganou Kulmala etsii pro gradu -tutkielmaansa varten haastateltavaksi aikuisia, jotka ovat olleet lapsuudessaan tai nuoruudessaan sijoitettuna perhehoitoon sellaiseen sijaisperheeseen, jossa asui perhehoidon aikana myös sijaisvanhempien biologisia tai muita sijoitettuja lapsia.
Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella perhehoidon aikana syntyneitä sijaissisarussuhteita sekä sitä, millaisia merkityksiä tutkittavat niille antavat ja miten ne ovat yhteydessä sosiaalisen identiteetin kehittymiseen.
Tutkittavat osallistuvat yksilöhaastatteluun, jonka kesto on noin 30–60 minuuttia. Haastattelut
toteutetaan ja nauhoitetaan etäyhteyksin Zoomin välityksellä.
Tutkimusaineistoa käsitellään luottamuksellisesti ja siten, ettei vastauksia pystytä yhdistämään tutkittaviin. Tutkimusaineistoa säilytetään tietoturvallisesti tutkijalla, ja tutkielman valmistumisen jälkeen nauhoitus ja tekstiaineisto hävitetään.
Lisätietoa tutkimuksesta ja henkilötietojen käsittelystä saat haastattelukutsusta, tutkielman tekijältä ja tutkielman ohjaajalta. Jos kiinnostuit, olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä Hilaryyn: hmmong@utu.fi.
Haastattelut pyritään toteuttamaan 31.12.2026 mennessä. Yhteydenotto ei sido osallistumaan tutkimukseen.
Lisätiedot
- Haastattelukutsu (pdf-tiedosto)
- Hilary Nganou Kulmala, sosiaalityön opiskelija, Turun yliopisto: hmmong@utu.fi
- Enna Toikka, tutkielman ohjaaja, yliopistonlehtori, Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitos: enna.toikka@utu.fi
Avainsanat: haastattelukutsu, identiteetti, lastensuojelu, perhehoito, pro gradu, sijaisperheet, sijaissisaruus, sosiaalinen identiteetti, sosiaalityö, Turun yliopisto, tutkielma, tutkimus, tutkimuskutsu