Vertaisuus on tärkeää sijaisperheissä asuville lapsille

Turvallisuus, tunteet, hyvä arki… Meidän sakki -sisarusryhmissä puhutaan aiheista, jotka saattavat olla erityisiä sijaisperheessä asuvalle lapselle. Ryhmien tapaamisissa tärkeää on myös herkuttelu, kirjoittavat Perhehoitoliiton Anu Lehtosaari ja Tuulikki Köykkä.

Kuvituskuva: Adobe Stock

Perhehoitoliitossa kehitetyt Meidän sakki® -sisarusryhmät ovat sijaisperheiden sisarussuhteita vahvistavia vertaistukiryhmiä, joihin voivat osallistua kaikki sijaisperheissä elävät lapset ja nuoret taustastaan riippumatta. Ryhmä koostuu kymmenestä tapaamisesta, jossa käsitellään erilaisten menetelmien avulla teemoja turvallisten aikuisten sekä toisten samanlaisessa tilanteessa elävien lasten ja nuorten kanssa. Meidän sakki -ryhmiä ohjaa kaksi Meidän sakki -ryhmänohjaajakoulutuksen käynyttä ohjaajaa. 

Sisarusryhmään osallistuneet lapset kertovat, että sijaisvanhemmalla on merkityksellinen rooli siinä, että lapsi lähtee mukaan vertaistukiryhmään. Sijaisvanhempi on kertonut lapselle tällaisesta mahdollisuudesta ja innostanut hänet tutustumaan ryhmään. Lasten mukaan ensimmäinen kerta oli jännittävä, mutta hyvä kokemus, ja he halusivat mennä uudelleen.

”Ensin ihmeteltiin, kun äiti sanoi, että mennään yhteen sisarusryhmään, ja me ihmeteltiin, mikä se semmoinen on ja mitähän siellä tehdään.” 

Meidän sakki -ryhmän jäsen

Lapset kertovat, että sisarusryhmästä parhaiten mieleen ovat jääneet erilaiset toiminnalliset tehtävät, joita eri tapaamiskerroilla on toteutettu. Toiminnallisuus ylipäänsä on ollut lapsille tärkeä ja hyödyllinen tapa käsitellä erilaisia teemoja ja kokonaisuuksia. Luottamus-teemasta puhuttaessa erityisesti mieleen on jäänyt ryhmäkerralla käytetty menetelmä, joka sisälsi arvoituksia ja yhteistä tekemistä. Menetelmä vei yllättävien kokemusten äärelle tunnustelemaan luottamusta toisiin. 

”Oli semmoinen purkki, josta piti silmät sidottuna tunnistaa, mitä siellä oli, ja sitten kirjoitettiin paperille vastaus ja kisailtiin, kuka saa eniten oikeita arvauksia.”

Meidän sakki -ryhmän jäsen

Sisarusryhmän järjestämisessä tärkeässä roolissa ovat jokaisella ryhmäkerralla toistuvat rutiinit. Lapset kokivat erityisesti herkkujen syömisen isoksi osaksi jokaista tapaamiskertaa. Merkityksellistä lapsille oli päästä tutustumaan toisiinsa ja se, että ryhmänohjaajat pysyvät samoina. Ryhmän onnistumisen kannalta heille tärkeää oli toisten osallistujien kuunteleminen ja kohtaaminen. Haastattelussa lapset toivat esiin ryhmän turvallista ilmapiiriä ja sitä, että voi kertoa omia ajatuksiaan ja toiset kuuntelevat. 

”Mistä vaan sai puhua, ja kaikki kuunteli. Kaikki ajatteli omalla tavallaan.”

Meidän sakki -ryhmän jäsen

Monet lapset ja nuoret saattavat miettiä vertaistoimintaan mukaan lähtemistä. Sisarusryhmään osallistuneet vinkkaavat, miksi mukaan kannattaa lähteä:

”Mukaan vaan ihan rohkeasti, täällä on kivaa! Ja niin paljon herkkuja!”

”Menkää ihmeessä, se on mukavaa. Siellä saat tietoa, mitä et tiennyt tarviivasi.” 

”Enemmän mukavaa tekemistä vapaa-ajalle, ja voi löytää uusia kavereita.”

Meidän sakki -ryhmän jäseniä

Katso Meidän sakki -sisarusryhmien esittelyvideo:


Anu Lehtosaari, Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö
Tuulikki Köykkä, Perhehoitoliiton nuorisotyön koordinaattori


Blogia kirjoittaessa on käytetty kahden eri puolella Suomea toteutuneen Meidän sakki -sisarusryhmän lasten kokemuksia. Molempien ryhmien osallistujat olivat alle 12-vuotiaita. Kiitos Tampereen seudun Meidän sakki -ryhmä ”Turvis” sekä Rolle ja Eltsu!

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *