STEAn rahoitusesitys turvaa Perhehoitoliiton perustoiminnan vuonna 2022

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA julkaisi torstaina 9.12.2021 avustusehdotuksensa vuodelle 2022. Ehdotuksen mukaan Perhehoitoliitto saisi ensi vuonna toimintaansa varten eri avustuksia yhteensä hieman alle 870 000 euroa, kun määrä oli tänä vuonna runsaat 800 000 euroa. 

Perhehoitoliitolle esitetyistä avustuksista noin 350 000 euroa on yleisavusta ja loput on kohdennettu seuraavasti:

  • 217 000 euroa ikäihmisten Kotona perheessä -hankkeeseen.
  • 145 000 euroa ikäihmisten perhehoitoon.
  • Noin 84 000 euroa sijaiskotinuorten vertaistukitoimintaan. 
  • 23 000 euroa jäsenjärjestöavustuksiin, jotka Perhehoitoliitto jakaa eteenpäin jäsenyhdistysten käyttöön.
  • Noin 48 000 euroa Paikka auki -hankkeeseen, jolla työllistetään alle 30-vuotias, osatyökykyinen nuori Perhehoitoliittoon. Nuoren työllistämiseen myönnettiin samalla noin 45 000 euroa vuodelle 2023.

Perhehoitoliitto haki rahoitusta myös kahdelle uudelle hankkeelle, mutta hakemukset eivät menneet läpi. Kolmevuotisen Tue Mua -hankkeen tarkoituksena oli kehittää perhehoidon tukimallia, jotta laaja-alaista tukea tarvitsevien kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden oikeus elää perheessä toteutuisi. Niin ikään kolmevuotisessa Perheeltä perheelle -hankkeessa puolestaan olisi kehitetty koko perheen sijoittamisen malli lastensuojelun kuntouttavaan perhehoitoon. 

Lopullisen päätöksen ensi vuoden avustuksista tekee sosiaali- ja terveysministeriö alkuvuodesta 2022.

Lisätiedot

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *