Perhehoidossa tulin kohdatuksi ihmisenä
Perhehoito on sydämellinen tapa elää toista ihmistä varten. Siinä saa nähdä kasvua ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin, kirjoittaa sijaisperheessä varttunut Joel Sällälä. Hän on aikuisena astunut myös perhehoitajan rooliin.
Muistan hyvin, kuinka kolmivuotiaana matkustin kohti tuntematonta. Jätin taakseni kaupungin, kaverit ja tutun arjen. Edessä odotti maaseutu, ”uudet vanhemmat” ja elämä sijaisperheessä. Sitä kesti lopulta 13 vuotta.
Uuden arjen opettelu ei ollut helppoa, säännöt ja rutiinit olivat vieraita. Pienenä kiukuttelin ja kyseenalaistin, mutta myös sain paljon: turvaa, harrastuksia, reissuja ympäri Suomea ja hetkiä, jotka ovat yhä kirkkaina mielessä.
Koska reissailimme paljon, muistan vieläkin ulkoa älyttömän paljon paikkoja Suomessa ja ulkomailla. Kuulen ystäviltäni usein palautetta, että mihin sinä muka karttaa tarvitset; kuulemma päässäni on sisäinen kompassi ja kartta.
Tasapainoa sijaisperheessä toivat harrastusmahdollisuudet ja leikit sijaisperheen muiden sisarusten kanssa.
Perhehoitajista muistan erityisesti, miten he verkostoituivat keskenään kahvikupposten äärellä. Silloin ajattelin heidän pitävän jotain aikuisten kahvikerhoa.
Myöhemmin ymmärsin, että kyse oli vertaistuesta.
Parhaat lapsuusmuistoni liittyvät siihen, että monissa perhehoitoperheissä tunsin olevani ”yksi heistä”. Kohdatuksi tulemisen tunne jätti jäljen. Se on tunne, jonka haluan antaa nyt myös itse.
”Kannustan harkitsemaan perhehoitajaksi ryhtymistä, jos sydämessäsi on tilaa toiselle ihmiselle. Et tarvitse täydellistä kotia. Riittää, että voit tarjota turvaa, rauhaa, läsnäoloa ja kiireettömiä kahvihetkiä.”
Joel Sällälä
Kesällä 2025 elämä teki ympyrän. Pääsin toimimaan sijaishoitajana aviopuolisoni vanhempien perhekodissa, jossa on asukkaina ikääntyneitä kehitysvammaisia. Olin aiemmin ollut apukätenä, mutta nyt sain vastuullisemman roolin.
Muutaman päivän jälkeen tuli tuttu tunne: kuulun tänne. Asukkaat tulivat monena aamuna hymyillen kysymään kuulumisia. Kehuimme toisiamme, jaoimme muistoja, pelasimme ja retkeilimme. Aitous ja läsnäolo – siinä on mielestäni perhehoidon ydin.
Tulevaisuudessa haluaisin toimia itse perhehoitajana mahdollisesti yhdessä aviopuolisoni kanssa. Tutuinta on iäkkäiden kehitysvammaisten perhehoito, mutta olen oikeastaan avoin kaikille perhehoidon muodoille. Myös erilaiset sijaishoitajan hommat ja perhehoidon lomittamiset kiinnostavat kovasti.
Perhehoito on sydämellinen ja käytännönläheinen tapa elää toista ihmistä varten. Siinä saa nähdä kasvua, olla osa jonkun arkea ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin. Parhaimmillaan perhehoitoperheessä näkee kasvunkaaren lapsesta vaariin saakka.
Kannustan harkitsemaan perhehoitajaksi ryhtymistä, jos sydämessäsi on tilaa toiselle ihmiselle. Et tarvitse täydellistä kotia. Riittää, että voit tarjota turvaa, rauhaa, läsnäoloa ja kiireettömiä kahvihetkiä.
Perhehoito ei ole vain hoitomuoto – se on elämäntapa, joka antaa vähintään yhtä paljon kuin se vaatii.
Voisiko sinusta olla perhehoitajaksi? Lue lisää sivustomme Perhehoitajaksi-osiosta.
Joel Sällälä
Suomen Sijaiskotinuoret, Sinut ry:n puheenjohtaja,
Perhehoitoliiton hallituksen jäsen
Piditkö lukemastasi? Julkaisemme pienen osan Perhehoito-lehden sisällöstä tällaisina maksuttomina verkkoartikkeleina. Lehden kaikki sisällöt saat luettavaksesi tilaamalla Perhehoito-lehden joko printtinä tai digitaalisena näköislehtenä. Samalla tuet Perhehoitoliiton toimintaa!
Avainsanat: Joel Sällälä, kolumni, lastensuojelu, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoito-lehti, Perhehoitoliitto, sijaisperheet, Sinut ry, vammaisten ihmisten perhehoito