04.09.2024 / Perhehoito-lehti

Sijaisperhe mullisti Peppi Puljujärven maailman

Somevaikuttaja Peppi Puljujärven lapsuus päihdeongelmaisen äidin seurassa oli täynnä vaaroja. Peppi kokee, että pikkutyttönä tapahtunut huostaanotto ja muutto turvalliseen sijaisperheeseen olivat pelastus. Syyskuussa 2024 hän suojelee Perhehoitoliiton Ajoissa kotiin -kampanjaa, jolla etsitään uusia sijaisvanhempia ja muita perhehoitajia.

Teksti: Olli Koikkalainen

Tapaamme Peppi Puljujärven kanssa helteisenä kesäpäivänä kahvilassa Helsingin Pasilassa. Ikkunasta avautuu näkymä yhteen pääkaupungin näkyvimmistä maamerkeistä, lähes 150 metriä korkeaan Pasilan radio- ja tv-torniin. Näkymä palauttaa Puljujärven mieleen muistoja varhaislapsuudesta.

– Asuin ensimmäiset vuoteni Länsi-Pasilassa. Olin tosi paljon tekemisissä mummini kanssa. Sanoin häntä parhaaksi ystäväkseni, ja hän kutsui minua Tiitiäiseksi. Mummin mukaan linkkitorni oli Tiitiäisen vilkku, ja aina kun tornin valo vilkahti, mummi kuulemma tiesi, että minä olen kotona. Katselimme usein yhdessä, vilkkuuko se.

Äidinäidistä tuli korvaamaton tuki ja turva jo varhain, sillä Pepin elämän alkutaival nuoren ja päihdeongelmaisen yksinhuoltajaäidin seurassa oli varsin levoton. Pepin ja mummin välit säilyivät läheisinä vuosikymmenten ajan. Mummin viimeisinä vuosina tilanne kääntyi niin päin, että Peppi toimi hänen luottohenkilönään ja rinnallakulkijana viimeiseen asti.

Mummille oli tärkeää, että pikkuinen lapsenlapsi pääsisi turvalliseen kasvuympäristöön. Pepin tilanne oli edennyt pahimmillaan siihen pisteeseen, että äiti pakoili hänen kanssaan virkavaltaa yötä päivää Helsingin metsissä harhaillen. Mummi oli auttamassa, että tilanteeseen saatiin lopulta puututtua. Peppi otettiin huostaan 6-vuotiaana.

Aikuisällä Puljujärvi on käynyt perinpohjaisesti läpi vaikeaa lapsuuttaan ja lukenut myös itseään koskevat lastensuojelun paperit ajalta ennen huostaanottoa. Hän on vakuuttunut, että huostaanotto ja muutto turvallisiin oloihin pelastivat hänet paljolta pahalta.

– Olen kiitollinen, että minua suojeltiin ja sain mahdollisuuden toisenlaiseen elämään. Olisin muussa tapauksessa voinut altistua päihde-elämään jo lapsena ja päätyä ties mihin. Myös äitini olisi tarvinnut paljon enemmän tukea ennen huostaanottoani ja sen jälkeen. En ole pystynyt muodostamaan kunnon suhdetta häneen aikuisenakaan, Puljujärvi sanoo.

Arjen pienet asiat hitsasivat yhteen

Pepin uusi elämä alkoi helsinkiläisessä lastenkodissa, jossa hän vietti noin vuoden päivät. Päällimmäisenä tästä ajasta on jäänyt mieleen positiivia muistoja, kuten uudet kaverit. Ikävä äidin luo vaivasi kuitenkin ymmärrettävästi usein, varsinkin öisin.

Kesken ensimmäisen luokan Pepille löytyi perhehoitopaikka kirkkonummelaisesta sijaisperheestä. Muutos varhaislapsuuteen oli kokonaisvaltainen: suurkaupungin sykkeestä ja vaarallisista porukoista maaseudun rauhaan metsän keskelle. Sijaisvanhempien lisäksi uudessa perheessä odotti Peppiä pari vuotta vanhempi perheen biologinen tytär. Myöhemmin sinne muutti perhehoitoon myös kolme orpolasta.

Kiintyminen uuteen perheeseen ei ole koskaan itsestäänselvyys. Sopeutumista vaikeuttavat usein myös lapsuuden traumaattiset kokemukset ja niiden synnyttämät reaktiot. Koska Peppi oli aikanaan haettu huostaan äitinsä luota yöaikaan, hän pelkäsi sijaisperheessäänkin pitkään, että jonain yönä hänet tultaisiin hakemaan pois myös sieltä. Sen varalta Peppi pakkaili tavaroitaan öisin.

”Huostaanotetuista tai päihdetaustaisten vanhempien lapsista tehdään helposti oletuksia, että me olisimme automaattisesti tietynlaisia tai ettemme pystyisi samaan kuin muut.”

Peppi Puljujärvi

Peppi alkoi kiintyä pian varsinkin sijaisäitiinsä, jota hän kuvailee turvalliseksi ja pullantuoksuiseksi. Myös uudesta isosiskosta tuli hänelle läheinen, samoin myöhemmin perheeseen muuttaneesta pikkutytöstä. Sen sijaan miesauktoriteettiin suhtautuminen ei ollut helppoa, ja sijaisisän kanssa tuli lämpimistä väleistä huolimatta myös paljon yhteentörmäyksiä.

Sijaisperheen äitiin kiintymisen kylkiäisenä kuvaan astui uudelleen myös menettämisen pelko. Nyt Peppi alkoi pelätä usein, että uusi äiti ajaisi ojaan tai hänelle tapahtuisi jotain muuta kauheaa, ja Pepin olisi palattava vanhaan turvattomaan arkeensa.

– Siinä oli sulateltavaa, kun olin vihdoin saanut viereeni ihmisen, joka todella välitti minusta ja josta välitin itsekin. Minulla on vielä tänä päivänäkin tosi voimakas menettämisen pelko. Vaikka asiat olisivat hyvin, pelkään, että se on vain väliaikaista.

Sijaisperheessä etenkin pienet, arkiset asiat ja yhdessä tekeminen tuntuivat Pepistä mukavilta. Yhteiset ruokailut ja valmiiksi keitetty aamupuuro toivat kaivattua muutosta entiseen elämään, jossa Peppi oli paljon yksin kotona ja koki muutenkin yksinäisyyttä.

– Oli tärkeä päästä paikkaan, jossa asioita tehtiin yhdessä. Meillä ei ollut käytössä mitenkään paljon rahaa, mutta äiti oli tosi taitava keksimään kaikkea pientä kivaa arkeen. Grillasimme ja kävimme yhdessä retkillä, ja kauppareissuilla saatoimme poiketa kahvilassa. Kun minua pelotti käydä verikokeissa, hän teki minulle diplomin, kun sitten uskaltauduin, Puljujärvi kertoo.

Huostaanotettu ei ole vähempiarvoinen

Peruskoulun jälkeen Peppi muutti sijaisperheestään takaisin Helsinkiin ja aloitti itsenäisen elämän. Ammattikoulun ja lukion aikana ja jälkeen hän teki sekalaisia töitä ja päätyi sitten pitkäksi aikaa musiikkialalle, jossa eteni päällikkötason tehtäviin. Suositun More to Love -bloginsa myötä hän vietti välillä pari vuotta myös New Yorkissa. Viime vuodet Puljujärvi on toiminut yrittäjänä.

Viime syksynä Puljujärven elämässä koitti suuri ja kauan kaivattu hetki, kun hänen esikoislapsensa syntyi. Peppi kertoo haaveilleensa teini-ikäisestä saakka äitiydestä ja omasta perheestä osittain juuri siitä syystä, että oma perhetausta on rikkinäinen.

– En ajattele, että lapsi olisi tullut korjaamaan minua, mutta olen jo saanut hänen kanssaan korjaavia kokemuksia. On tärkeää olla hänen kanssaan vanhempi–lapsi-suhteessa, jossa molemmat koemme olevamme tarvittuja ja rakastettuja.

Aikuisiällä ja oman lapsen syntymän myötä Puljujärvi on käynyt avoimesti läpi omaa lapsuuttaan ja sen kokemusten vaikutusta myöhempään elämäänsä. Vielä nuoruudessa oma tausta sijoitettuna nuorena hävetti, ja hän yritti peitellä sitä kavereiltaan, koska halusi näyttäytyä mahdollisimman samanlaisena kuin muut. Myöhemmin oman tarinan avaaminen on alkanut tuntua luontevalta ja tärkeältä.

– Huostaanotetuista tai päihdetaustaisten vanhempien lapsista tehdään helposti oletuksia, että me olisimme automaattisesti tietynlaisia tai ettemme pystyisi samaan kuin muut. Olen itsekin tuntenut usein olevani jotenkin ulkopuolinen ja kokenut tarvetta näyttää, että kylläpäs muuten pystyn. Kertomalla omaa tarinaani avoimesti olen halunnut murtaa ennakkoluuloja ja samalla osoittaa, että emme ole millään tapaa vähempiarvoisia kuin muut, Puljujärvi sanoo.

Puljujärvi muistuttaa myös vertaistuen tärkeydestä: Vertaisten seurassa ymmärtää, ettei ole yksin. Samantyyppisessä tilanteessa olleet voivat myös ymmärtää parhaiten kaltaistensa kokemuksia ja tuntemuksia. Sosiaalisen median aikakaudella vertaisten löytäminen on onneksi entistä helpompaa.

– Vaikeitakin tuntemuksia on hyvä yrittää saada ulos itsestä sellaisella tavalla, joka tuntuu luontevalta. Jos puhuminen on hankalaa, voi koettaa vaikkapa kirjoittaa, laulaa, tanssia tai tehdä musiikkia, Puljujärvi listaa.

Sijaisvanhemmuus on elintärkeää

Peppi Puljujärvi toimii Perhehoitoliiton tämänsyksyisen Ajoissa kotiin -kampanjan suojelijana. Valtakunnallisessa kampanjassa jaetaan tietoa perhehoidon moninaisista mahdollisuuksista, jotta Suomeen saataisiin lisää sijaisvanhempia ja muita perhehoitajia.

Puljujärvi kertoo, että kampanjan suojeleminen on hänelle kunniatehtävä. Hän toivoo oman tarinansa innostavan ihmisiä hakeutumaan perhehoidon ennakkovalmennuksiin ja sitä kautta avaamaan kotinsa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.

– Lapsia ei saisi jättää yksin varsinkaan tässä maailmantilanteessa, jossa ympärillämme tapahtuu todella hurjia asioita. En voi valehdella, että sijaisvanhemmuus olisi helppoa, mutta se on elintärkeää. Hyvä sijaisperhe voi ihan oikeasti muuttaa lapsen elämän hyvin erilaiseksi kuin siitä olisi ikään kuin pitänyt tulla korttien mukaan.

”Olen kiitollinen, että minua suojeltiin ja sain mahdollisuuden toisenlaiseen elämään. Olisin muussa tapauksessa voinut altistua päihde-​elämään jo lapsena.”

Peppi Puljujärvi

Peppi Puljujärven mukaan sijaisperheaika on ollut hänen elämässään niin merkittävä kokemus, että hän haluaisi antaa jotain takaisin yhteiskunnalle. Häntä kiinnostaisi esimerkiksi työskentely nuorten parissa, joilla on haasteita.

Kun haave oman lapsen saamisesta oli vastatuulessa, Puljujärvi pohti vakavissaan myös sijaisvanhemmaksi ryhtymistä. Hän ei pidä sitä vieläkään poissuljettuna, kunhan elämäntilanne on taas jossain vaiheessa sopiva. Myös tukiperhetoiminta voisi tulla kyseeseen.

Puljujärvi toivookin, että yhä useampi näkisi sijaisvanhemmuuden yhtenä varteenotettavana keinona perheellistyä. Se voi sopia esimerkiksi heille, joiden mielestä vauva-aika vaikuttaa turhan intensiiviseltä.

– Sijaiskotia vailla on myös monia vähän vanhempia lapsia. Itselläni on teini-ikäiset bonuslapset, joiden kanssa on oikein antoisaa. Tämän ikäisten kanssa voi käydä hyviä keskusteluja ja tehdä monia sellaisia asioita, mitä pienempien kanssa ei voi, Puljujärvi muistuttaa.

Piditkö lukemastasi? Julkaisemme pienen osan Perhehoito-lehden sisällöstä tällaisina maksuttomina verkkoartikkeleina. Lehden kaikki sisällöt saat luettavaksesi tilaamalla Perhehoito-lehden joko printtinä tai digitaalisena näköislehtenä. Samalla tuet Perhehoitoliiton toimintaa!

---

Avainsanat: Ajoissa kotiin, lastensuojelu, Peppi Puljujärvi, perhehoito, Perhehoitoliitto, sijaishuolto, sijaiskotinuoret, sijaisperheet