18.02.2026 / Perhehoito-lehti

Sijaisvanhempi voi löytyä yllättävän läheltä, kun mieli on avoin

Läheisverkostot kannattaa perata huolellisesti, kun lapselle etsitään sopivaa sijaisperhettä. Äitinsä menettänyt Jesse löysi uuden perheen Paula-tätinsä luota. Tonista tuli sijaisvanhempi pojalle, johon oli syntynyt yhteys harrastuspiireissä.

Teksti: Olli Koikkalainen
Kuvat: Veera Korhonen

Jesse oli 11-vuotias, kun hänen äitinsä menehtyi äkillisesti onnettomuudessa. Äiti oli Jessen ja hänen sisarustensa ainoa huoltaja.

Sosiaalitoimi alkoi järjestellä sisarusten tulevaisuutta tiedustelemalla Jessen äidin sisaruksilta, olisiko heillä mahdollisuutta ottaa lapsia luokseen asumaan. Suurta kysymystä joutui pohtimaan pian tragedian jälkeen myös Jessen täti Paula Ilkka.

Suunnattoman surun ja kriisin keskellä ajatus tuntui alkuun mahdottomalta. Onneksi päätöstä ei hoputettu tekemään välittömästi. Lasten lähisukulaiset saivat ensin aikaa pohtia keskenään, miten vastuuta lapsista kenties voitaisiin jakaa. Lapset saivat esittää myös omia toiveitaan.

Lopulta sukulaiset tulivat siihen tulokseen, että kaikki lapset voivat jäädä tädin ja muun läheisverkoston perheisiin. Koska Paulalla ja muilla läheisillä oli jo omia lapsia, Jessen koko sisarussarjan muutto yhteen ja samaan perheeseen ei tullut kysymykseen. Jesse asui ensin enonsa luona ja muutti muutaman kuukauden jälkeen Paulan perheeseen, josta tuli hänen virallinen sijaisperheensä.

– Oli tosi hienoa, että lapset pääsivät tuttuihin perheisiin. Harkinta-aika oli itselleni todella tärkeä. Kun saimme tehdä päätöksen kaikessa rauhassa, meille ehti kirkastua, että kyllähän Jesse voi tulla tänne. Lapset ansaitsevat kokea sen, että he todella ovat odotettuja perheeseen. Sitä tunnetta ei ehkä synny, jos aikuiset ovat joutuneet tekemään päätöksen kiireessä paineen alla tai vain velvollisuudentunnosta, Paula kertoo.

Jessen sopeutumista uuteen arkeen auttoi, että Paulan perhe oli entuudestaan tuttu ja yökyläilyäkin oli harrastettu. Paulan perheessä oli myös samanikäinen serkkupoika, joka itse asiassa oli vähän vihjaillutkin vanhemmilleen, että eikö Jesse voisi muuttaa heille, kun tämä kerran oli kotia vailla.

”Harkinta-aika oli itselleni todella tärkeä. Kun saimme tehdä päätöksen kaikessa rauhassa, meille ehti kirkastua, että kyllähän Jesse voi tulla tänne. Lapset ansaitsevat kokea sen, että he todella ovat odotettuja perheeseen.”

Perhehoitaja Paula Ilkka

Jesse toivoi myös itse uutta alkua toisella paikkakunnalla, ja Paulan perheessä se toteutui. Muutto osui sopivasti loppukesään, joten koulun alkaminen toi heti rytmiä uuteen arkeen. Apua oli myös pian alkaneesta pesäpalloharrastuksesta. Myös yhteydenpito biologisten sisarustensa kanssa jatkui tiiviinä: tapaamisia järjestettiin aluksi vuorotellen kuukausittain Paulan tai muiden perheiden luona.

– Näin jälkikäteen kun miettii, saan olla tosi tyytyväinen, että pääsin heti tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Ei olisi ollut kivaa mennä tuntemattomaan perheeseen tai laitokseen. Alkuun tuntui samalta kuin olisin ollut kylässä. Ei sitä heti edes tajunnut, että asun täällä, Jesse pohtii nyt 23-vuotiaana.

Koko läheisverkosto tarvitsee riittävästi tietoa

Läheissijaisvanhemmuus on aivan erityinen lastensuojelun perhehoidon muoto, sillä lapsi ja hänen sijaisvanhempansa tuntevat toisensa etukäteen vähintään jossain määrin. Usein tuttuus antaa hyvän pohjan ruveta rakentamaan yhteistä arkea ja kiintymyssuhdetta. Toisinaan sen varaan lasketaan ehkä kuitenkin liikaa, ja perhehoitaja tai lapsi voi jäädä vaille tarvitsemaansa ulkopuolista tukea.

Näin kävi myös Paulalle ja hänen miehelleen Kai Ilkalle. Kun Jesse oli muuttanut perheeseen, heiltä ikään kuin oletettiin, että uusi arki lähtee rullaamaan itsestään. Vaikka perhehoito on pitkälti tavallista perhe-elämää, se on myös julkinen hallintotehtävä, johon kuuluu byrokratiaa ja jaettua vastuuta lasta koskevista päätöksistä.

– Perhehoidon maailma oli meille ihan uusi. Saimme liian vähän tietoa siitä etukäteen ja alkuaikoina. Kaikkien läheissijaisvanhempien pitäisi ehdottomasti saada valmennus ja tukea asioiden hoitamiseen. Esimerkiksi mentorista olisi ollut iso apu henkisenä tukena ja käytännön asioiden neuvojana, Paula sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen alapuolella.

Läheissijaisvanhemmuus tuo monenlaisia muutoksia myös lapsen sukulaisten keskinäisiin rooleihin.  Kun yhdestä läheisestä tulee lapsen virallinen perhehoitaja, hän ei saa kertoa tietoja lapsesta edes toisille sukulaisille yhtä vapaasti kuin ennen. Kuvaan voi astua myös esimerkiksi kateutta, kun yksi lapsen sukulaisista alkaa saada hoitopalkkiota.

Paulan mukaan lapsen koko läheisverkosto pitäisi koota vähintään kerran saman pöydän ympärille heti siinä vaiheessa, kun lapsen sijoitustarve on tiedossa. Ulkopuolisen ammattilaisen olisi hyvä ohjata keskustelua ja vastailla kysymyksiin siitä, mitä vaihtoehtoja on olemassa ja mitä ne tarkoittavat kenenkin läheisen kannalta.

Paula muistuttaa, että iso osa läheissijaisvanhemmuudesta on itse asiassa tunnetyöskentelyä. Tukea voi tarvita esimerkiksi aikuisen ja lapsen välisen kiintymyssuhteen luomisessa tai uuden roolin omaksumisessa.

– Tunteiden kautta luodaan suhdetta ja prosessoidaan omaa muutosta läheissijaisvanhemmaksi. Vaikka tunteet olisivat hurjiakin, niistä voi syntyä hyvää, kun niitä saa käsitellä rauhassa ja kun on joku, joka hyväksyy ja ottaa ne vastaan, hän sanoo.

Uuteen rooliin Jessen elämässä kasvaminen ei käynyt käden käänteessä Paulaltakaan. Siinä, missä aiemmin tätinä sai olla enimmäkseen ”kiva aikuinen”, sijaisvanhempana rooli laajeni myös komentamiseen ja rajojen asettamiseen.

– Olihan se iso muutos sekä minulle että miehelleni. Jesselle ei ollut yhtä helppoa ruveta asettamaan rajoja kuin biologisille lapsillemme, mutta se oli vain tehtävä. Siinä vaiheessa alkoi oikeasti ymmärtää, että Jesse on tosiaan tullut jäädäkseen.

Avuksi Norjan malli ja läheisneuvonpidot?

Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Laura Holmi tekee parhaillaan Helsingin yliopistolle LYYPE-tutkimushankkeessa väitöstutkimusta läheissijoituksista Suomessa. Hänen mukaansa läheisperheisiin sijoittamisen ensisijaisuutta puoltaa ennen kaikkea se, että siten halutaan tukea lapselle tuttujen ja turvallisten ihmissuhteiden pysyvyyttä.

– Kansainvälisten tutkimusten mukaan läheissijoitukset tukevat myös lasten mielenterveyttä ja muuta hyvinvointia. Riskinä nähdään muun muassa se, että läheissijoitus voi mahdollistaa lapsen laiminlyönnin jatkumisen, jos esimerkiksi syntymävanhemmalle ei pystytä asettamaan rajoja sijaishuollon aikana, Holmi kertoo.

Suomessa noin 14 prosenttia lastensuojelun perhehoitoon sijoitetuista lapsista ja nuorista asuu läheisperheissä. Holmin mukaan vastaava osuus on Ruotsissa vajaa 20 prosentin ja Norjassa 33 prosentin paikkeilla. Australiassa, jossa sosiaalipalvelut on järjestetty varsin eri tavalla kuin Pohjoismaissa, läheissijoitusten osuus on jo jopa 55 prosenttia.

Norjan korkeaa lukua selittää Holmin mukaan se, että maassa on kehitetty perhehoitoa määrätietoisesti vuosikymmenten ajan. Perhehoidon määrän kasvattaminen otettiin Norjassa koko puoluekentän kattavaksi kansalliseksi sosiaalipoliittiseksi tavoitteeksi jo 1940-luvulla. Tavoitteen pohjalta on järjestetty lainsäädäntöä, kansallista ja alueellista ohjausta sekä palvelurakennetta perhehoidolle suotuisaksi.

– Olemme Suomessa vähän perässähiihtäjiä. Meillä ei ole samanlaisia kansallisia rakenteita kuin Norjassa. Suomessa hyvinvointialueilla ja aiemmin kunnilla on ollut enemmän omaa päätäntävaltaa sijaishuollon käytänteisiin ja alueelliset erot ovat suuria, Holmi kertoo.

”Kansainvälisten tutkimusten mukaan läheissijoitukset tukevat myös lasten mielenterveyttä ja muuta hyvinvointia.”

Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija, väitöskirjatutkija Laura Holmi

Holmin mielestä läheisverkostot ovat Suomessa turhan vähän käytetty voimavara niin lastensuojelun avo- kuin sijaishuollossakin. Tilanteen korjaamiseksi hän nostaa esiin yhtenä esimerkkinä takavuosikymmeninä enemmän pinnalla olleet läheisneuvonpidot. Niissä läheiset kootaan avohuollon aikana yhteen miettimään, miten he voisivat tukea lasta tai perhettä.

– Jos tilanne sitten etenee kuitenkin siihen, että tarvitaan sijaishuoltoa, lapsen läheisverkosto olisi jo valmiiksi osana prosessia. Tällöin kynnys ryhtyä myös läheissijaisperheeksi voisi olla matalampi, Holmi toteaa.

Valmennus imaisi perhehoidon syövereihin

Sopivan läheissijaisperheen löytymisessä olennaista on, ettei tärkeitä päätöksiä tehdä hätiköiden. Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Anu Lehtosaari muistuttaa, että toisinaan voi olla järkevää järjestää ennakkovalmennus esimerkiksi kahdelle eri läheiselle ja sijoittaa lapsi aluksi määräaikaisesti jommankumman luo.

– Valmennuksen aikana voidaan sitten arvioida, kummalle varsinainen perhehoitajan tehtävä sopisi paremmin ja voisiko toinen ryhtyä vaikkapa sijaishoitajaksi. Näin saadaan lisää aikaa pohtia aidosti ihmisten valmiuksia ja ratkaisua, joka vastaa parhaiten lapsen etua, hän sanoo.

Myös Paula Ilkka korostaa huolellisen ennakkovalmennuksen merkitystä. Hän pääsi miehensä kanssa siihen vasta puolitoista vuotta sen jälkeen, kun Jessestä oli tullut perheenjäsen. Valmennuksessa sai olennaista tietoa, syntyi tärkeitä kontakteja toisiin perhehoitajiin ja koko perhehoidon maailma avautui heille aivan uudessa valossa.

Valmennuksen innoittamina Ilkat aloittivat myös päivystysperheenä ja siirtyivät myöhemmin vastaanotto- ja tukiperheeksi. Vähitellen Paula luopui käsityöyrittäjän tehtävistään. Perheessä on ollut pitkäaikaisesti sijoitettuja lapsia nyt viitisen vuotta. Lisäksi Paula toimii perhehoitajien mentorina, PRIDE-valmentajana, vertaistukiryhmän ohjaajana ja osa-aikaisesti Pesäpuu ry:ssä perhehoidon kehittämistehtävissä.

– Perhehoito tuo valtavasti merkityksellisyyttä elämään. En tiedä, voisiko tätä muuten tehdäkään, hän sanoo.

Jesse muutti omilleen muutama vuosi sitten armeijan jälkeen ja asuu nykyään entisen sijaisperheensä lähettyvillä avopuolisonsa kanssa. Jesse ajaa työkseen rekkaa ympäri Suomea ja piipahtaa vapailla ollessaan mielellään myös vanhassa kodissaan.

”Näin jälkikäteen kun miettii, saan olla tosi tyytyväinen, että pääsin heti tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Ei olisi ollut kivaa mennä tuntemattomaan perheeseen tai laitokseen.”

Tätinsä luona sijaisperheessä asunut Jesse

Myös perhehoito on hiipinyt osaksi Jessen elämää jälleen aikuisiällä: hän toimii puolisonsa kanssa sijaishoitajana kahdelle pikkupojalle, jotka asuvat pitkäaikaisesti sijoitettuina Paulan ja Kain luona. Sijaishoitajat ottavat määräajoin täyden vastuun lapsista ja mahdollistavat perhehoitajien vapaat.

– Pojat käyvät yökylässä meillä joka kuukausi yhden viikonlopun. Se on sujunut aika luontevasti. Joskus olemme miettineet myös PRIDE-valmennuksen käymistä, mutta se on jäänyt vielä ajatuksen tasolle, Jesse kertoo.

Läheissijaisvanhemmilla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin perhehoitajilla

• Jos lapsi ei voi asua vanhempansa kanssa, lastensuojelunlain mukaan tulee ensiksi selvittää, onko lapsen sukulaisten tai muiden läheisten mahdollista ottaa hänet asumaan luokseen.
• Lapsi voi muuttaa läheisensä perheenjäseneksi, jos lähipiiristä löytyy aikuinen, joka soveltuu ottamaan lapsen luokseen, ja muutto katsotaan lapsen edun mukaiseksi. Tilanteesta riippuen kyseeseen voi tulla yksityinen sijoitus tai oheishuoltajuusjärjestely huostaanoton ja sijoituksen välttämiseksi.
• Jos edellä mainitut järjestelyt eivät riitä turvaamaan lapsen hoitoa ja kasvatusta, on arvioitava, voisiko joku läheisistä toimia hänelle läheissijaisvanhempana eli perhehoitajana.
• Läheissijaisvanhemmilla on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin lastensuojelun perhehoitajilla: esimerkiksi oikeus saada perehdytys ja perhehoitolain mukainen ennakkovalmennus sekä velvollisuus pitää lapsen yksityisasiat salassa. Valmennus voidaan järjestää tarvittaessa myös jälkikäteen vuoden sisällä lapsen muutosta perheeseen.
• Läheissijaisvanhemmuus on julkinen hallintotehtävä samoin kuin perhehoitajuus sellaiselle lapselle tai nuorelle, joka on perhehoitajalle ennalta tuntematon. Muiden perhehoitajien tavoin myös läheissijaisvanhemmat solmivat hyvinvointialueen kanssa toimeksiantosopimuksen, jossa sovitaan muun muassa hoitopalkkiosta, kulukorvauksista, vapaista ja tukitoimista.
• THL:n uusimpien tilastojen mukaan vuonna 2024 Suomessa yhteensä 1 059 perhehoidossa olevaa lasta ja nuorta asui sijoitettuna läheisperheeseensä. Läheisperheissä olleiden osuus oli noin 14 prosenttia kaikista sijaisperheissä asuneista yhteensä 7 760 alaikäisestä.

Piditkö lukemastasi? Julkaisemme osan Perhehoito-lehden sisällöstä tällaisina maksuttomina verkkoartikkeleina. Lehden kaikki sisällöt saat luettavaksesi tilaamalla Perhehoito-lehden joko printtinä tai digitaalisena näköislehtenä. Samalla tuet Perhehoitoliiton toimintaa. Tutustu myös muihin tapoihin tukea toimintaamme!

---

Avainsanat: ennakkovalmennus, läheissijaisvanhemmuus, lastensuojelu, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoito-lehti, Perhehoitoliitto, sijaishuolto, sijaisperheet