Sijaisvanhempana voi toimia myös yksin
Perhehoito sopii hyvin myös muunlaisiin koteihin kuin kahden aikuisen ydinperheisiin kaukana kaupunkien vilskeestä. Jaana Rantala ja Sara Helenius pyörittävät kumpikin sijaisperhettään Helsingissä kotinsa ainoana vanhempana.
Teksti: Olli Koikkalainen
Kuvat: Susanna Kekkonen
Kumpulan maauimala Helsingissä on harvinaisen hiljainen ottaen huomioon, että on koululaisten ensimmäinen kesälomapäivä. Syy löytyy yläilmoista: sadepilvet vihmovat vettä, ja näin aamupäivällä elohopea on ehtinyt kivuta hädin tuskin 15 asteeseen.
Vilpoisa sää ei onneksi haittaa 10-vuotiasta Mikaelia. Päinvastoin: suositussa hyppyaltaassa ei ole nyt ketään muita, ja Mikael saa esitellä kaikessa rauhassa hurjia volttejaan altaan reunalta ja ponnahduslaudalta. Korkeuksiin ponnistaminen on hänelle tuttua myös koripalloharrastuksesta.
– Sasu Salin ja Stephen Curry, hän vastaa kysyttäessä korisparkettien suosikkipelaajia.
Mikaelin äiti Jaana Rantala seuraa pomppuja silmä tarkkana altaan reunalta. Maauimalassa hänellä on valvottavana biologisen poikansa Mikaelin lisäksi myös toinen suunnilleen samanikäinen uimataitoinen lapsi. Tämä lapsi asuu Rantalan luona lastensuojelun perhehoidossa, tutummin sijaisperheessä. Jaana on hänen perhehoitajansa eli sijaisvanhempansa.
Sijaisperheet pyrkivät tarjoamaan mahdollisimman turvallista ja tavallista arkea lapsille ja nuorille, jotka eivät voi syystä tai toisesta asua biologisten vanhempiensa tai muiden läheistensä kanssa. Rantalan perheessä on perhehoidossa lisäksi kolme muuta lasta ja nuorta. He ovat jo sen verran vanhempia, että jäivät kotiin heräilemään omaan tahtiinsa ensimmäiseen lomapäivään.
– Asumme kerrostalossa tässä aika lähellä. Maauimalassa tulee käytyä tosi paljon. Tämä on kesäisin kuin toinen olohuoneemme. Myös puistot tässä ympärillä ovat ihania, Jaana Rantala kertoo.
Parin korttelin päässä maauimalasta sijaitsee myös Rantalalle varsin tuttu kahvila. Hän tapaa siellä tasaisin väliajoin toista helsinkiläistä sijaisvanhempaa, Sara Heleniusta. Kyse ei ole suinkaan pelkästä kahvittelusta vaan perhehoidon mentoroinnista, tavoitteellisesta toiminnasta, joka on perhehoitajien tärkeä tukipalvelu.
Jaana Rantalalla on takanaan jo vuosikymmenen kokemus monilapsisen sijaisperheen arjen pyörittämisestä perheen ainoana vanhempana. Myös Helenius toimii perhehoitajana yksin, mutta hänen sijaisperheessään on ollut useita lapsia vasta runsaan vuoden verran. Kokeneen perhehoitajan eli mentorin neuvot ovat tulleet tarpeeseen.
– Olen saanut tosi paljon vinkkejä ihan käytännön asioihin ja arjen suunnitteluun. Perhekodin pyörittäminen on toisinaan yksinäistä, ja on hyvä, että mentoroinnin kautta voi löytyä toinen aikuinen, jonka kanssa voi käydä läpi hankalia tilanteita ja tunteiden kirjoa. Meistä on tullut Jaanan kanssa myös ystäviä, Helenius sanoo.
Perheiden moninaisuus on rikkaus
Varsinkin takavuosikymmeninä Suomessa vallitsi käsitys, että sijaisperheiden tulisi olla ikään kuin jonkinlaisia ”malliperheitä”: isä, äiti, pari lasta, kultainennoutaja, Volvo, omakotitalo järven rannalla eikä mitään kupruja elämäntarinassa.
Näin ei suinkaan ole. Lastensuojelun perhehoitajiksi voivat ryhtyä hyvin monenlaiset ihmiset: perinteisten ydinperheiden lisäksi esimerkiksi lapsettomat pariskunnat, eronneet, yksinhuoltajat, eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevat ihmiset sekä nais- tai miesparit.
– Tärkeintä on, että sijaisvanhemmaksi haluavalla on kykyä ja halua elää lapsikeskeistä arkea ja hänellä on vakaa elämäntilanne. Perhehoitoon tulee lapsia hyvin monenlaisista perheistä. Siksi on rikkaus, että sijaisperheetkin ovat moninaisia, Helsingin kaupungin lastensuojelun perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä Anu Turri muistuttaa.
Pitkäaikaisesti perhehoidossa olevat lapset ja nuoret ovat valtaosin huostaanotettuja ja asuvat sijaisperheissä perheenjäseninä usein vuosien ajan. THL:n tilastojen mukaan Suomessa oli vuoden 2024 lopussa huostassa runsaat 9 400 lasta ja nuorta. Heistä noin 5 000 asui perhehoidossa sijaisperheissä ja lähes 3 600 lastensuojelulaitoksissa.
Yhtenä syynä huostassa olevien lasten ja nuorten laitosasumisen yleisyyteen on se, ettei Suomessa ole riittävästi sijaisperheitä vastaamaan heidän moninaisiin tarpeisiinsa. Sijaisperheitä tarvitaankin jatkuvasti lisää.
”Tärkeintä on, että sijaisvanhemmaksi haluavalla on kykyä ja halua elää lapsikeskeistä arkea ja hänellä on vakaa elämäntilanne. Perhehoitoon tulee lapsia hyvin monenlaisista perheistä.”
Helsingin kaupungin lastensuojelun perhehoidon johtava sosiaalityöntekijä Anu Turri
Suomen suurimmalla sote-palveluiden tuottaja-alueella, Helsingin kaupungilla, oli viime vuoden lopussa huostassa runsaat tuhat alaikäistä. Noin puolet heistä asui sijaisperheissä ja nelisensataa laitoksissa.
– Tarvitsemme uusia sijaisperheitä ihan kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Aivan erityisesti kaipaamme sellaisia sijaisperheitä, jotka voisivat tarjota kodin sisaruksille, Anu Turri kertoo.
Jos perhehoito katsotaan kotinsa ulkopuolelle sijoitettavan lapsen tai nuoren edun mukaiseksi, lastensuojelu kartoittaa sopivaa sijaisperhettä ensiksi hänen läheisverkostostaan. Ellei tällaista ole, aletaan etsiä ulkopuolista sijaisperhettä.
Anu Turrin mukaan Helsingin kaupungin reservissä on tällä hetkellä noin 370 sijaisperhettä, joiden luona sijoitettuja lapsia tai nuoria asuu pitkäaikaisesti. Ne ovat pääasiassa Uudellamaalla ja Etelä-Suomessa. Lisäksi on vastaanottoperheitä, joissa asutaan lyhytaikaisesti odottamassa pysyvämpää asumisratkaisua.
Tarjolla elämänmittaisia ihmissuhteita
Jaana Rantala ja Sara Helenius tarjoavat pitkäaikaista perhehoitoa, eli lapset ja nuoret saattavat asua heidän perheissään vuosia. Huostaanotto päättyy viimeistään nuoren täyttäessä 18 vuotta, mutta perhehoito voi jatkua myös sen jälkeen jälkihuoltona.
– Olen ehtinyt lähettää maailmalle jo viisi meillä perhehoidossa ollutta nuorta. Kukaan ei ole muuttanut heti 18 vuotta täytettyään, vaan he ovat käyneet esimerkiksi opintojaan loppuun ennen muuttoa. He ovat edelleen tervetulleita meille ja tärkeä osa minun ja Mikaelin elämää. Joka toinen vuosi kaikki myös kokoontuvat meille joulupöytään, Jaana Rantala kertoo.
– On ihan kivaa, kun on monta sisarusta, iso koti ja paljon kavereita. Aluksi on aina vähän jännää, kun kotiin muuttaa uusi sisko tai veli, mutta aika nopeasti siihen tottuu, Mikael sanoo.
Lasten tai nuorten sijaisvanhemmilta ei vaadita tiettyä pohjakoulutusta, mutta jokaisen tulee käydä ennakkovalmennus. Jaana Rantalalla on sosiaalialan koulutus. Ennen perhehoitajuuteen hyppäämistä hän työskenteli sosiaalialan yrityksessä, joka tarjosi tuetun asumisen palveluita esimerkiksi vankilasta vapautuville nuorille.
Ajatus sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä oli alkanut kyteä jo nuorempana, kun Rantala kävi lomittamassa perhehoitajana toiminutta tuttavaansa. Kun työ sosiaalialan yrityksessä ei enää tuntunut omalta, Rantala halusi toisenlaiseen tehtävään, jossa saisi olla tukemassa nuoria varhaisemmassa vaiheessa. Hän otti yhteyttä Helsingin kaupunkiin, ja pyörät lähtivät pyörimään.
– Olin silloin piirun verran alle 30-vuotias eikä minulla ollut lapsia. Kaupunki toivoi, että aloittaisin vastaanottoperheenä ja saisin siinä tuntumaa, millaista on olla pääsääntöisesti kotona lasten kanssa. Se tuntui tosi hyvältä, ja odotin koko ajan, milloin voin aloittaa pitkäaikaisen perhehoidon, Rantala sanoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen alapuolella.
Mainos
Mainos päättyy
Lähihoitajataustainen Sara Helenius oli aiemmin töissä päiväkodissa. Sijaisvanhemmuuteen hän tutustui sukunsa kautta. Kiinnostus kasvoi vähitellen, ja Heleniuksen luona alkoi käydä tukiperhelapsia viikonloppuisin ja kesäisin. Kun hänen biologiset lapsensa aikuistuivat, oli sopiva aika ottaa askel kohti sijaisvanhemmuutta ja mennä lastensuojelun perhehoidon ennakkovalmennukseen.
– Kun minulle tarjottiin valmennuksen jälkeen viiden kuukauden ikäistä vauvaa, mietin ehkä vuorokauden, ja se oli sillä selvää: halusin jäädä kotiin vauvan kanssa. Olin miettinyt asiaa tosi pitkään, ja siirtymä uuteen vauva-arkeen oli loppujen lopuksi aika helppo, Helenius sanoo.
Lapsen mukana voi tulla myös traumoja
Pääkaupunkiseudulla varsinkin yhden vanhemman perheiden haaveet monilapsisesta sijaisperheestä saattavat kariutua korkeisiin asumiskustannuksiin. Jaana Rantalan ja Sara Heleniuksen kohdalla näin ei kuitenkaan käynyt.
Valtaosa perhehoitajista elää sijaisperheineen talossa tai asunnossa, jonka on hankkinut itse ja jossa on asunut jo ennen perhehoidon alkua. Helsingin kaupungilla on kuitenkin tarjota myös muutamia suuria vuokra-asuntoja, joihin pieni määrä toimeksiantosuhteisia perhehoitajia voi muuttaa pyörittämään sijaisperhettä.
Jaana ja Sara perheineen asuvat tällaisissa asunnoissa. Niihin muuton edellytyksenä on, että perhehoitajalla on soveltuva sote-alan pohjakoulutus, hän sitoutuu tarjoamaan pitkäaikaisen sijaisperhepaikan useille sijoitetuille alaikäisille samanaikaisesti eikä hän käy perhehoidon ohella töissä kodin ulkopuolella.
”Sijaisvanhemmuus antaa minulle niin paljon joka päivä, kun saan viettää aikaa neljän ihanan tytön kanssa. Opin heiltä todella paljon, toivottavasti hekin minulta.”
Perhehoitaja, sijaisvanhempi Sara Helenius
Asuntojärjestelyä lukuun ottamatta Jaanan ja Saran perheet elävät hyvin samankaltaista arkea kuin muutkin sijais- ja lapsiperheet. Oman mausteensa sijaisvanhempien elämään tuo yhteydenpito lapsen läheisiin ja perhehoidon työntekijöihin.
– Pitää oppia sanomaan myös ”ei” ja varaamaan riittävästi sellaista aikaa, että koko sijaisperhe saa olla rauhassa yhdessä. Me olemme perhe, ja perhehoito on nimenomaan perheenä elämistä. Myös se pitää hyväksyä, että sijoitetun lapsen mukana voi tulla myös haasteita. Kotiutuminen uuteen perheeseen saattaa viedä pitkään, ja traumat voivat tulla esiin vasta vuosien jälkeen, Sara Helenius sanoo.
Ennakkovalmennukseen lähtö ei sido mihinkään
Jaana Rantalan mielestä sijaisvanhempana olemisen hankalimpia hetkiä ovat ne, jolloin oma käsitys lapsen edusta on erilainen kuin muilla sijoitetun lapsen ympärillä olevilla aikuisilla. Perhehoitajan on opittava hyväksymään, ettei hän voi tehdä kaikkia lasta koskevia päätöksiä itsenäisesti.
– Myös riittämättömyyden tunne kulki usein mukana alkuvaiheessa. En ehkä ymmärtänyt, ettei kukaan vanhempi voi olla täydellinen. Eikä perhehoidossa edes etsitä täydellisyyttä vaan tavallista, hyvää vanhemmuutta, Rantala toteaa.
Rantala ja Helenius suosittelevat lämpimästi perhehoidon ennakkovalmennukseen lähtemistä kaikille, joita sijaisvanhemmuus houkuttaa yhtään. Valmennukseen meneminen ei sido mihinkään, ja siellä voi myös havahtua siihen, ettei sijaisvanhemmuus olekaan oma juttu.
Rantala ja Helenius ovat tyytyväisiä valintaansa ryhtyä sijaisvanhemmiksi.
– On hienoa nähdä, kun lapsi kasvaa ja oppii perheenjäseneksi. Pienistä asioista huomaa, mitä omaa on pystynyt tuomaan lapsen elämään. Se on tosi merkityksellistä, Rantala kiteyttää.
– Sijaisvanhemmuus antaa minulle niin paljon joka päivä, kun saan viettää aikaa neljän ihanan tytön kanssa. Opin heiltä todella paljon, toivottavasti hekin minulta, Helenius jatkaa.
Lähde rohkeasti mukaan ennakkovalmennukseen!
- Jokaisen, joka harkitsee sijaisvanhemmuutta tai muuta toimeksiantosuhteisen perhehoitajuuden muotoa, tulee käydä ennakkovalmennus. Erityisistä syistä sen voi suorittaa myös vuoden sisällä perhehoidon alkamisesta.
- Yleisimmin käytössä on PRIDE-valmennus. Se on lyhenne englannin kielen sanoista Parents’ Resources for Information, Development and Education (vapaasti käännettynä Vanhempien voimavarat tietoon, kehittymiseen ja oppimiseen).
- Valmennuksia järjestävät hyvinvointialueet, järjestöt, muutamat oppilaitokset ja yksityiset perhehoitopalveluiden tuottajat. Ensisijaisesti kukin taho valmentaa uusia perheitä omaan sijaisperhereserviinsä.
- PRIDE-valmennus on prosessimuotoinen ja kestää noin puoli vuotta. Valmentajina toimivat lastensuojelun sosiaalityöntekijät ja perhehoitajat yhdessä.
- Valmennukseen kuuluu yhdeksän ryhmätapaamista ja niihin liittyviä yksilökohtaisia tehtäviä sekä perhekohtaisia tapaamisia. Tehtävissä eläydytään sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa tilanteisiin ja tunteisiin sekä tutkitaan omien lapsuudenkokemusten vaikutusta valmiuksiin toimia perhehoitajana.
- Valmennettavien valmiuksia arvioidaan läpi prosessin, jonka päätyttyä valmiuksista tehdään yhteinen suullinen ja kirjallinen loppuarviointi. Arviointiin sisältyvät myös perustelut, jos valmennettavaa ei voida hyväksyä perhehoitajaksi.
- Ikäihmisten, kehitysvammaisten ihmisten ja kuntoutujien perhehoitajuutta harkitseville on omat ennakkovalmennusohjelmansa.
Lisätietoa perhehoidon infotilaisuuksista, ennakkovalmennuksista ja niiden järjestäjistä löydät Perhehoitoliiton ylläpitämältä perhehoitajaksi.fi-sivustolta ja Pesäpuu ry:n PRIDE-valmennus-sivuilta.
Piditkö lukemastasi? Julkaisemme osan Perhehoito-lehden sisällöstä tällaisina maksuttomina verkkoartikkeleina. Lehden kaikki sisällöt saat luettavaksesi tilaamalla Perhehoito-lehden joko printtinä tai digitaalisena näköislehtenä. Samalla tuet Perhehoitoliiton toimintaa. Tutustu myös muihin tapoihin tukea toimintaamme!
Avainsanat: ennakkovalmennus, Helsingin perhehoito, lastensuojelun perhehoito, mentorointi, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoito-lehti, PRIDE-valmennus, sijaisperheet, sijaisvanhemmat, sote, yksin perhehoitajana