Avi ja Valvira muistuttavat: Kunnat ja hyvinvointialueet eivät voi ulkoistaa perhehoidon valvontaa ostopalvelun tuottajalle

Valviran ja Aluehallintoviraston logot

Aluehallintovirasto ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira muistuttavat julkaisemassaan ohjeessa, että kunnat ja hyvinvointialueet ovat lain mukaan velvollisia valvomaan lastensuojelun asiakkaille ostopalveluna hankkimiaan sosiaalipalveluja, kuten perhehoidon palveluja.

Kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävänä on valvoa, että sijaishuolto toteutuu lastensuojelulain mukaisesti ja että lapsi saa sijoituksensa aikana tarvitsemansa palvelut ja tukitoimet. Valvontaviranomaiset korostavat, että lapsen sijoittanut kunta tai hyvinvointialue ei voi ostopalvelusopimuksella tai muulla sopimuksella siirtää valvontavelvollisuuttaan yksityiselle palvelujen tuottajalle.

Jos kunta tai hyvinvointialue hankkii perhehoidon palveluja tai muita sosiaalipalveluja yksityiseltä palveluntuottajalta, se täytyy kirjata asiakaskohtaiseen suunnitelmaan. Näiden palvelujen myöntämisestä tehdään aina myös valituskelpoinen päätös. Lisäksi kunnan tai hyvinvointialueen on varmistettava, että perhehoidon ostopalvelut vastaavat samaa tasoa, jota edellytetään kunnan tai hyvinvointialueen omalta palvelutuotannolta.

Lisätiedot

Avainsanat: , , , , ,

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *