Lasten ja nuorten perhehoito

Mies, nainen ja viisi lasta ovat ulkona kanalan edessä. He kaikki katselevat kukkoa, jota mies pitelee käsissään.
Aaltosen sijaisperhe kesällä 2021. Lue Aaltosten tarina klikkaamalla kuvaa. Kuva: Petteri Kivimäki

Lastensuojelun perhehoidolla tarkoitetaan lapsen tai nuoren hoidon ja huolenpidon järjestämistä sijaisperheessä tai hoidettavan kotona. Sijaisperheistä on jatkuvasti pulaa.

Perhehoitoa käytetään huostaanotettujen ja kiireellisesti sijoitettujen lasten hoidon ja huolenpidon järjestämiseksi tai kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle avohuollon tukitoimena. Myös nuoren jälkihuoltoa voidaan toteuttaa lastensuojelun perhehoitona siihen saakka, kun jälkihuolto-oikeus päättyy eli nuori täyttää 23 vuotta.

Arkikielessä lasten ja nuorten perhehoitajia kutsutaan myös sijaisvanhemmiksi.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun lähtökohta on aina vanhempien tukeminen siten, että nämä lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi voidaan sijoittaa perhe- tai laitoshoitoon. Tässä tilanteessa on ensisijaisesti arvioitava lapsen mahdollisuus asua sijaisperheessä.

Turvallinen ja tavallinen perheen arki on monelle kodin ulkopuolelle sijoitetulle lapselle parasta ”hoitoa”, jonka avulla lapsen luottamus aikuisiin voi vahvistua. Oman kodin ulkopuolisen hoidon muodoista sijaisvanhemmuus turvaa parhaiten pysyvien, elinikäisten ihmissuhteiden syntymisen ja jatkumisen. Monien sijoitettujen lasten sijoitustarve kestää aikuisikään asti ja pysyvät ihmissuhteet tukevat nuorta itsenäistymisen jälkeenkin. Myös lyhytaikaisessa perhehoidossa toteutuvat monet perhehoidon hyvät puolet. Siksi se onkin merkittävä lastensuojelun tukimuoto lapselle ja hänen perheelleen.

Sijoitetut lapset ja nuoret ovat kokeneet elämässään pettymyksiä, eroja ja menetyksiä. Monilla on kokemuksia lyhytaikaisista sijoituksista. Mitä nuorempi lapsi on, sitä tärkeämpää on, että häntä hoitavat pysyvästi samat aikuiset. Tämä mahdollistuu parhaiten perhehoidossa.

Sosiaalityöntekijät ja perhehoitajat tukevat tehtävässään lapsen ja hänen vanhempiensa sekä muiden lapselle tärkeiden ihmisten yhteydenpitoa. Heidän tehtävänään on myös edistää perheen jälleenyhdistämistä eli lapsen paluuta vanhempiensa luokse. Lastensuojelulain asettama tavoite on perheen jälleenyhdistäminen, kun se on lapsen edun mukaista.

Sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti lisää


Vuoden 2023 aikana Suomessa oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle kaikkiaan 17 299 lasta ja nuorta, joista 9 544 oli huostassa vuoden viimeisenä päivänä. Vuonna 2023 huostassa olleista lapsista ja nuorista 5 127 eli noin 54 prosenttia asui perhehoidossa sijoitettuina sijaisperheeseen. Vuonna 2023 hyvinvointialueilla oli toimeksiantosopimus 1 689 sijaisperheen kanssa. Vuonna 2023 sijaisperheistä noin joka viides oli lapsen läheis- tai sukulaisperhe. (Lähde: THL / Lastensuojelutilasto)

Lue seuraavaksi