Perhehoidon toimeksiantosopimus

Toimeksiantosopimus on perhehoitajan ja hyvinvointialueen välinen virallinen asiakirja, jossa sovitaan perhehoitoon liittyvistä osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista. Toimeksiantosopimus on asiakirja, jolla hyvinvointialue siirtää julkisen hallintotehtävän eli esimerkiksi sijoitettavan lapsen hoidon ja kasvatuksen perhehoitajalle.

Toimeksiantosopimus tehdään ennen hoidettavan sijoittamista perhehoitoon. Toimeksiantosopimuksessa perhehoitaja ja sijoittava hyvinvointialue sopivat perhehoitoon liittyvät molemminpuoliset oikeudet ja velvollisuudet.

Toimeksiantosopimuksen tekeminen edellyttää yhteistä neuvottelua siinä sovittavista asioista. Kumpikaan osapuoli ei myöskään voi muuttaa sopimusta yksipuolisesti, vaan sopimus tulee tarkistaa yhteisessä neuvottelussa tilanteen muuttuessa tai toisen osapuolen pyynnöstä.

Sopimuksessa on hyvä välttää tulkinnanvaraisia ilmauksia, kuten ”tarvittaessa” tai ”on mahdollista”. Mikäli toimeksiantosopimuksessa viitataan toimintaohjeen sisältöihin, tulee sopimuksesta käydä ilmi, mihin toimintaohjeen versioon viitataan.

Mitä toimeksiantosopimuksessa sovitaan?

  • perhehoitajalle maksettavan palkkion määrästä ja suorittamisesta
  • perhehoidosta ja hoidon käynnistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta sekä perhehoidossa olevan henkilön kalenterikuukausittaisten käyttövarojen maksamisesta
  • perhehoidossa olevan yksilöllisistä tarpeista johtuvien erityisten kustannusten korvaamisesta
  • hoidon arvioidusta kestosta
  • perhehoitajan oikeudesta vapaaseen, vapaan toteuttamisesta sekä palkkion maksamisesta ja kustannusten korvaamisesta vapaan ajalta
  • hyvinvointi- ja terveystarkastusten järjestämisestä
  • perhehoitajalle annettavasta valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta sekä näiden toteuttamisesta
  • toimeksiantosopimuksen irtisanomisesta
  • tarvittaessa muista perhekotia ja perhehoitoa koskevista seikoista
  • yhteistyöstä hyvinvointialueen ja perhehoitajan kesken

Tutustu: perhehoitolaki 10§ (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)

Toimeksiantosopimus sitoo sen tekijöitä. Sopimus on kahden osapuolen välinen, ja siksi sen tekeminen edellyttää aina neuvottelua siinä sovittavista asioista eikä sopimusta voi muuttaa yksipuolisesti. Myös sopimuksen tarkistaminen edellyttää neuvottelua. Toimeksiantosopimus tarkistetaan hoidon kestoa tai sisältöä koskevien muutosten vuoksi tai toisen sopijaosapuolen sitä pyytäessä.

Lomakkeet

Opasvideot

Tärkeää tietää
  • Lasta hoitava henkilö on juridisesti perhehoitaja toimeksiantosopimuksen tekemisen myötä.
  • Toimeksiantosuhde ei ole työsuhde. Perhehoitaja ei ole työsuhteessa hyvinvointialueeseen (Työsopimuslaki 2001).
  • Perhehoitajan eläketurvasta säädetään julkisten alojen eläkelaissa (2016).
  • Perhehoitajan tapaturmavakuutuksesta säädetään työtapaturma ja ammattitautilaissa (2015).
  • Toimeksiantosopimusta tehtäessä huomioidaan hyvinvointialueen perhehoidon toimintaohje sekä hoidettavan asiakas-, jälkihuolto-, hoito- tai palvelusuunnitelma.
  • Perhehoitoliiton julkaisemasta oppaasta Hyvää perhehoitoa – toimeksiantosuhteisen perhehoidon tietopaketti löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet toimeksiantosopimuksen tekemiseen. Tilaa tietopaketti.