Perhehoitajan työttömyysturva

Perhehoitajana toimiminen on aina ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon). TE-toimisto ratkaisee, onko perhehoito esteenä työttömyysetuuden saamiselle. Työttömyyskassa tai Kela ratkaisee muut työttömyysetuuden saamisen edellytykset, muun muassa maksettavan etuuden määrän.

Vaikka toimeksiantosuhteisessa perhehoidossa ei perhehoitolain mukaan ole kyse yritystoiminnasta, perhehoitajan tehtävää pidetään työttömyysturvajärjestelmässä joko työllistymisenä yrittäjänä tai työllistymisenä omassa työssä. Työttömyysturvalainsäädännön perusteella yrittäjänä pidetään muun muassa henkilöä, joka tekee ansiotyötä, mutta ei ole työ- tai virkasuhteessa. Jos siis perhehoitajan tarkoitus on tulonansainta, hän on työttömyysturvajärjestelmässä yrittäjä. Perhehoitajan voidaan katsoa työllistyvän omassa työssä, mikäli hän toimii perhehoitajana ilman ansaintatarkoitusta.

TE-toimisto ratkaisee, onko työllistyminen yrittäjänä tai omassa työssä pää- vai sivutoimista. Työttömyysetuutta saadakseen perhehoitajan täytyy olla työmarkkinoiden käytettävissä eikä hän saa työllistyä päätoimisesti (työttömyysturvalaki, 1290/2002). Jos perhehoitotehtävä on kovin työllistävä, esimerkiksi perhehoidossa on monta erityishoidettavaa, perhehoitaja ei voi olla työmarkkinoiden käytettävissä. Sijoittavan kunnan sosiaaliviranomainen tai perhehoitoon sijoitetun henkilön palveluista vastaava työntekijä voi lausunnollaan todentaa perhehoidon työllistävyyden.

Arvioidessaan perhehoitajan mahdollisuutta ottaa kokoaikatyö vastaan TE-toimisto arvioi tehtävän työllistävyyden lisäksi, miten ja missä aikataulussa hoidettavan hoito voidaan järjestää eli perhehoitaja voi irtautua perhehoitotehtävästä, jos hän saa työpaikan.

työttömyysetuus

Mikäli perhehoitaja on oikeutettu työttömyysetuuteen, hän voi hakea sitä joko työttömyyskassan (ansiopäiväraha) tai Kelan (peruspäiväraha tai työmarkkinatuki) kautta. Ansiopäivärahan saaminen edellyttää sitä, että perhehoitaja on työttömyyskassan jäsen joko aiemman tai perhehoidon rinnalla olevan nykyisen palkkatyön tai yritystoiminnan kautta. Työttömyyskassasta ei siis kannata erota, vaikka ryhtyisikin päätoimiseksi perhehoitajaksi. Omasta työttömyyskassasta tulee kuitenkin selvittää, kuinka jäsenyys säilyy, mikäli on pois työmarkkinoilta perhehoitajan tehtävän takia. Jos perhehoitajalla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan, työttömyysetuutta haetaan Kelasta.

Perus- ja ansiopäivärahan enimmäiskesto riippuu työhistorian pituudesta ja vaihtelee 300 päivästä 500 päivään. Jos työtön perhehoitaja ei saa työttömyyspäivärahaa, hän voi hakea työmarkkinatukea. Työmarkkinatukeen ei edellytetä työssäoloehtoa. Työmarkkinatuen tarveharkinnassa otetaan huomioon saajan omat tulot mukaan lukien perhehoidon hoitopalkkio.

Mikäli henkilö aloittaa perhehoitajana työttömänä ollessaan, toiminnan pää- ja sivutoimisuutta ei yleensä arvioida neljän ensimmäisen kuukauden aikana. Työnhakijana ollessaan perhehoitaja saa tältä ajalta työttömyysetuutta.

Perhehoidosta saatu hoitopalkkio voidaan ottaa huomioon tulona laskettaessa ansio- tai peruspäivärahan suuruutta. Tällöin työttömyysetuus maksetaan soviteltuna, myös edellä mainitun neljän ensimmäisen kuukauden ajalta. Mikäli perhehoitajan katsotaan toimivan ilman ansaintatarkoitusta (esim. perhehoitoon on sijoitettu lapsi lastensuojelulain nojalla), hoitopalkkiota ei oteta huomioon työttömyysetuuden määrässä.

Perhehoitajana toimiminen ei kerrytä työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa, koska toimeksiantosuhde ei ole työsuhde. Perhehoitajana toimiminen voi kuitenkin olla hyväksyttävä syy olla pois työmarkkinoilta ja perhehoitajana toimiminen voi pidentää työssäoloehdon tarkastelujaksoa. Tarkastelujakso on pisimmillään noin yhdeksän vuotta. Tätä arviota tehtäessä otetaan huomioon henkilön koko työhistoria.

Perhehoitajana toimivalla voi joissakin tilanteissa olla oikeus liittyä palkansaajia tai yrittäjiä vakuuttavaan työttömyyskassaan. Koska tilanteissa voi olla eroja, suositellaan yhteydenottoa työttömyyskassaan oman yksilöllisen tilanteen selvittämiseksi. Työttömyyskassojen yhteystiedot löytyvät Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön TYJ:n sivuilta.

Lisätietoja:

Kela, www.tyj.fi, oma työttömyyskassasi