Perhehoitajan verotus

Perhehoitajan veronalainen ansiotulo muo­dostuu perhehoidon hoitopalkkiosta ja kustan­nusten korvauksesta. Hoitopalkkio ei ole palkkaa vaan työkorvausta.

Toimeksiantosopimuksen perusteella maksettu kustannusten korvaus katsotaan myös työkorvaukseksi ja se on ansiotuloa, koska sitä ei ole säädetty verovapaaksi tuloksi (tuloverolaki 29 § ja 61 §).

Katso tästä opasvideo perhehoitajan verotuksesta:

Verokortti

Perhehoitaja hakee verokortin perhehoitajan palkkiota ja kustannusten korvausta varten. Sairaanhoitomaksun ja päivärahamaksun sisältävä sairausvakuutusmaksu on laskettu mukaan verokortin pidätysprosenttiin. Jos perhehoitaja haluaa, että perhehoidosta aiheutuvat kustannusten korvaukset otetaan huomioon jo ennakkoperinnässä, voi hän hakea muutosverokortin ennakonpidätysprosenttiin.

Ennakonpidätys

Kunta toimittaa ennakonpidätyksen hoitopalkkion ja kustannusten korvausten yhteismäärästä. Hoitopalkkiosta ei peritä työntekijän työttömyysvakuutusmaksua. Kunta ei ole myöskään velvollinen maksamaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua eikä sosiaaliturvamaksua (laki työttömyysetuuksien rahoituksesta 1998 15 §).

Jos toiminimellä toimiva toimeksiantosopimussuhteinen perhehoitaja on hakeutunut ennakkoperintärekisteriin, kunta tai kuntayhtymä ei toimita ennakonpidätystä, mutta pidättää eläkemaksun. Perhehoitaja huolehtii itse verojensa maksusta maksamalla ennakkoveroa Verohallinnolle. Verohallinto määrää ennakkoverot etukäteen vuosittain (ennakkoperintälaki 1996 25§, 2 mom).

Jos toiminimellä toimiva perhehoitaja ei kuulu ennakkoperintärekisteriin, kunta tai kuntayhtymä toimittaa ennakonpidätyksen ja pidättää eläkemaksun.

Perhehoitajalle maksettavat, perhehoidossa olevaan henkilöön liittyvät verovapaat sosiaalietuudet, kuten lapsilisä tai vammaistuki, ovat hänelle verovapaita. Vastaavasti perhehoitaja ei voi vähentää verotuksessa verovapailla sosiaalietuuksilla katettuja kuluja.

Kulujen vähentäminen verotuksessa

Perhehoitaja voi vähentää perhehoidosta aiheutuneet kulut kolmella tavalla:

  1. sen suuruisena kuin kunta tai kuntayhtymä on ilmoittanut kustannusten korvausten yh­teismäärän mukaan lukien matkakustannus­ten korvaukset tai
  2. perhehoitoon liittyneiden todellisten kulujen perusteella, mikä edellyttää selvitystä kaikista tulon hankkimisesta aiheutuneista kuluista ja muistiinpanoja, joita on säilytettävä kuusi vuotta verovuoden päättymisestä lukien tai
  3. toiminimen kautta todellisten kulujen perusteella, jolloin perhehoitaja pitää toiminnastaan tositteisiin perustuvaa kirjanpitoa tilikausittain.

veroilmoitus

Esitäytetyssä veroilmoituksessa näkyvät tulona maksajan (kunnan) ilmoittamat hoitopalkkiot, kustannusten korvaukset ja matkakustannusten korvaukset. Kustannusten korvausten yhteissumma näkyy tulonhankkimiskuluina.

Sen sijaan, jos perhehoitajalle on maksettu erikseen korvattavia matkakustannuksia, ne eivät tule automattisesti vähennykseksi, vaan perhehoitajan tulee itse vaatia ne vähennyksenä.

Perhehoitajan vastuulla on tarkistaa tiedot esitäytetystä veroilmoituksesta. Mikäli tuloissa tai kustannusten korvauksissa on korjattavaa, tulee perhehoitajan palauttaa korjattu veroilmoitus ja antaa selvitys muutoksista.

Kunta/kuntayhtymä ilmoittaa tulorekisteriin perityt työeläkevakuutusmaksut vain niiden perhehoitajien osalta, jotka eivät kuulu ennakkoperintärekisteriin. Toiminimellä toimivien perhehoitajien, jotka kuuluvat ennakonperintärekisteriin, tulee itse vaatia perityt työeläkevakuutusmaksut vähennyksenä verotuksessa.

Lisätiedot: Verohallinnon toimek­siantosuhteisen perhehoitajan verotusta koskeva ohje, joka sisältää yksityiskohtaista tietoa sekä ns. tavallisen toimeksiantosuhteisen perhehoita­jan että toiminimellä toimivan toimeksiantosuh­teisen perhehoitajan verotuksesta.