Lahjoita Perhehoidon tukirahastoon

Perhehoidon tukirahastosta myönnetään apurahoja ja avustuksia sijaisperheisiin sijoitetuille lapsille ja nuorille sekä aikuisten perhehoidossa ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaisille henkilöille. Tukea voidaan myöntää harrastuksiin, virkistysmatkoihin, loman viettoon tai muuhun perusteltuun perhehoidossa hoidettavaa ja hänen hyvinvointiaan tukevaan toimintaan. Perhehoidolla tarkoitetaan tässä yhteydessä toimeksiantosopimussuhteista perhehoitoa. Perhehoitoliiton hallitus päättää avustusten jakamisesta.

Esimerkkejä lahjoituksista

  • Finnish Flash ry on kartuttanut Perhehoidon tukirahastoa lahjoittamalla osan hyväntekeväisyysgolftapahtumansa tuotoista Perhehoitoliitolle vuosina 2016–2018.
  • Valtteri ja Jordan Filppula tekivät lahjoituksen häälahjarahastostaan Perhehoidon tukirahastoon vuonna 2018.
  • Eteläsuomalainen yrittäjä, joka ei halua nimeään julkisuuteen, teki alkuvuodesta 2021 lahjoituksen tukirahastoon. Lahjoituksen turvin Perhehoitoliiton nuorisotyö järjesti sijaiskotien nuorille artisti Iltan striimatun konsertin. Lue lisää Perhehoitoliiton uutissivuilta.
  • Inner Wheel Kaarina on tehnyt lahjoituksia rahastoon vuosina 2022–23.

Rahankeräyslupa

Poliisihallitus on myöntänyt Perhehoitoliitolle rahankeräysluvan RA/2023/628. Keräyslupa on voimassa Manner-Suomessa toistaiseksi (19.5.2023 alkaen).

Lahjoitusvaroja käytetään Perhehoitoliiton yleishyödylliseen toimintaan, kuten perhehoitajien edunvalvonnalliseen ohjaukseen ja koulutukseen, perhehoidon kehittämis- ja vaikuttamistyöhön, tiedon tuottamiseen ja välittämiseen perhehoitajille ja perhehoitoperheille, perhehoitajien ja perhehoidossa olevien lasten, nuorten, aikuisten ja ikäihmisten vapaaehtois- ja vertaistoiminnan tukemiseen, Perhehoitoliiton jäseninä olevien perhehoitoyhdistysten toiminnan tukemiseen ja Perhehoitoliiton hallinnoiman Perhehoidon tukirahaston tukemiseen.

Lue lisää Perhehoitoliiton rahankeräysluvasta Poliisihallituksen sivuilta (pdf-tiedosto, löydät Perhehoitoliiton luvan tiedoston Voimassa-sarakkeen kohdasta 19.5.2023).

Lisätiedot

talous- ja hallintopäällikkö Amanda Majasaari, puh. 040 310 1444, amanda.majasaari@perhehoitoliitto.fi

Muita tapoja tukea Perhehoitoliiton toimintaa