Uudenmaan ja Päijät-Hämeen yhdistykset vaihtoivat nimeään

Perhehoitoliiton Uudenmaan ja Päijät-Hämeen alueyhdistykset päivittivät alkuvuodesta 2025 sääntöjään ja vaihtoivat samalla virallista nimeään. Kummankin yhdistyksen säännöissä ja nimessä mainittiin aiemmin sijaisperheet, mutta nyt ne tunnetaan Uudenmaan Perhehoitajat ry:nä ja Päijät-Hämeen Perhehoitajat ry:nä.
Sääntömuutosten jälkeen molemmat yhdistykset voivat nyt hyväksyä jäsenikseen myös muiden perhehoidon muotojen kuin lastensuojelun perhehoidon edustajia. Aiempien sääntöjen mukaan jäseniksi voitiin ottaa vain lastensuojelun perhehoitajia eli sijaisvanhempia.
– Tarkoituksena on avata yhdistyksemme toiminta kaikille perhehoidon muodoille, jotta kaikki Päijät-Hämeen alueen perhehoitajat voisivat olla jäseninä omassa paikallisessa yhdistyksessä, Päijät-Hämeestä kerrotaan.
Valmiit mallisäännöt yhdistysten apuna
Uudenmaan Perhehoitajat ry:n uuden puheenjohtajan Minttu Luttisen mukaan ajatusta sääntömuutoksesta pohjustettiin ensin yhdistyksen hallituksessa parin vuoden ajan. Kun kaikki oli valmista, asia saatiin vuosikokouksen päätettäväksi tänä keväänä.
Toistaiseksi Uudenmaan yhdistyksen jäsenistö koostuu lähinnä lastensuojelun perhehoitajista. Luttinen toivoo ikäihmisten, vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien perhehoitajien löytävän mukaan yhdistykseen aktiivisina osallistujina.
– Näin pystyisimme heidän osaamisensa ja tietonsa avulla tarjoamaan mahdollisimman tarkoituksenmukaista toimintaa ja tapahtumia kaikille. Ensimmäinen vuosi saattaa mennä suurelta osin ihmetellen, kysellen ja asioihin tutustuen. Uskomme, että toiminta kuitenkin pikkuhiljaa monipuolistuu ja pääsemme yhdessä tekemään yhdistyksestämme kaikkien näköistä, Luttinen sanoo.
Sekä Päijät-Hämeessä että Uudellamaalla sääntömuutoksen toteuttamista helpottivat Perhehoitoliitossa laaditut, ennakkotarkastetut yhdistysten mallisäännöt.
Perhehoitoliittoon kuuluvat perhehoitoyhdistykset voivat hyödyntää mallisääntöjä joko sellaisinaan tai soveltuvin osin sääntömuutoksia tehdessään. Mallisäännöt ovat käytettävissä Patentti- ja rekisterihallituksen sähköisessä asioinnissa 24.7.2026 saakka.
Kiinnostuitko?
Onko perhehoitoyhdistyksenne sääntöjen päivittäminen ajankohtaista? Hyödynnä valmiita mallisääntöjä! Lisätietoja antaa Perhehoitoliiton vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Titta Turunen:
Avainsanat: jäsenyhdistykset, Päijät-Hämeen Perhehoitajat ry, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoitoliitto, perhehoitoyhdistykset, sääntömuutos, sijaisperheet, Uudenmaan Perhehoitajat ry