Perhehoitaja on ovien avaaja ja tarvittaessa myös lukitsija
Perhehoitaja käyttää valtaansa siinä, millaisia rajoja hän rakentaa kotinsa ja perheensä ympärille. Haastavissa tilanteissa rinnalle tarvitaan myös ammattilaista kantamaan vastuuta, perhepsykologian dosentti, perhehoitaja Kaisa Malinen kirjoittaa kolumnissaan.
Oletteko valmiita avaamaan kotinne ovet? Näin meiltä kysyi sosiaalityöntekijä perhehoitajuutemme ensisenttimetreillä, kotikäynnillä ennen ennakkovalmennusta.
Tuohon kysymykseen – ensin tuon tapaamisen aikana varovaisemmin ja myöhemmin ennakkovalmennuksen myötä varmemmin – myönteisesti vastatessani näin mielessäni kynnyksellä seisomassa liikaa elämässään kokeneen lapsen.
Osasinkohan tuolloin kuulla pyyntöä avata ovi myös syntymävanhempien taakoille, omalle keskeneräisyydelleni ja alati vaihtuville sosiaalityöntekijöille?
Kaikissa ihmissuhteissa on rajoja. Jaamme raskaan työpäivän kuulumiset kumppanillemme, mutta suojaamme lasta aikuisten murheilta. Pyydämme perhekuvaan mukaan kotimme asukkaat, mutta emme naapuria.
Rajat kertovat meille siitä, mitä keneltäkin odotetaan, mikä kuuluu kenenkin vastuulle ja mitä kullekin jaetaan. Rajat kutsuvat mukaan, ne jättävät ulkopuolelle, ne suojaavat. Kuin ovet ne avaavat ja sulkevat.
”Osasinkohan kuulla pyyntöä avata ovi myös syntymävanhempien taakoille, omalle keskeneräisyydelleni ja alati vaihtuville sosiaalityöntekijöille?”
Perhehoitajalla on tärkeä tehtävä perhehoidon yhteisvanhemmuuden rajojen piirtäjänä.
Tutkijat ja perheterapeutit kuvaavat perheissä toimivimmiksi rajoja, jotka ovat selkeitä mutta joustavia. Korkeiksi ja jäykiksi muuratut säännöt tekevät elämän kankeaksi. Rajattomuus taas tuo ennakoimattomuutta, kaaosta ja kuormitusta.
Jatkuva venyminen saa väsymään. Joustavuus on sävyltään ennemminkin lempeää tilannetajua kuin pakon edessä venymistä, lipsumista tai luovuttamista.
Tutkimuksista tiedämme, että perhehoidon yhteisvanhemmuus on toimivinta silloin, kun perhehoitajilla on avoin perhekäsitys. Tällöin perhe ymmärretään ilman valmista muottia: kukin perhe rakentuu omanlaisenaan, muuttuvana ja mahdollisesti myös jäsenilleen erilaisena.
Lapsen syntymäsuvulle ja läheisille löytyy paikkansa sijaisperheen elämästä, olipa se paikka sitten yhteisessä kahvipöydässä, kuvissa lapsen huoneen seinillä tai puheissa ja muistoissa.
”Tutkimuksista tiedämme, että perhehoidon yhteisvanhemmuus on toimivinta silloin, kun perhehoitajilla on avoin perhekäsitys. Tällöin perhe ymmärretään ilman valmista muottia”
Samoin kuin rajat ovat osa jokaista ihmissuhdetta, myös valta on läsnä aina, kun ihmiset ovat keskenään tekemissä.
Perhehoidon yhteisvanhemmuudessa kunkin osapuolen valta on omanlaistaan. Perhehoitaja käyttää valtaansa siinä, millaisia rajoja hän rakentaa kotinsa ja perheensä ympärille.
Toisinaan perhehoidon yhteisvanhemmuus on avoimia tai kevyelle koputukselle avautuvia ovia, välillä kyläilykutsun esittämistä yhä uudelleen, vaikka edellisiinkään ei olisi vastattu.
Hetkittäin ovia täytyy myös lukita. Erityisesti tällöin perhehoitajan rinnalle tarvitaan ammattilaista vastuuta kantamaan.
Kaisa Malinen
Perhepsykologian dosentti, LYYPE-tutkimushankkeen johtava tutkija ja perhehoitaja.
Piditkö lukemastasi? Julkaisemme pienen osan Perhehoito-lehden sisällöstä tällaisina maksuttomina verkkoartikkeleina. Lehden kaikki sisällöt saat luettavaksesi tilaamalla Perhehoito-lehden joko printtinä tai digitaalisena näköislehtenä. Samalla tuet Perhehoitoliiton toimintaa!
Avainsanat: Kaisa Malinen, kolumni, lastensuojelu, LYYPE, perhehoitajat, perhehoito, Perhehoito-lehti, Perhehoitoliitto, sijaisperheet, sijaisvanhemmat, yhteisvanhemmuus