Näin voit lisätä turvallisuuden tunnetta perhehoidossa ilman mobiilipaikannusta
Perhehoidossa olevaa lasta, nuorta tai aikuista ei tule paikantaa mobiilisovelluksilla, sillä se vaarantaa hänen yksityisyydensuojaansa ja itsemääräämisoikeuttaan. Puhelinta voi silti hyödyntää monin tavoin sijoitetun lapsen turvallisuudesta huolehtimiseen, Sari Kiviranta ja Anu Lehtosaari kirjoittavat.
Tekniikka luo meille mahdollisuuksia hoivan tueksi niin vauhdikkaasti, ettei lainsäädäntömme ehdi aina ottaa niihin kantaa. Kehitys saattaa luoda meille myös tarpeita, joiden olemassaoloa me emme ole aiemmin tunnisteet. Tämä voi tuottaa lisätarvetta vahvistaa turvallisuuden tunnetta, koska se on mahdollista.
Lainsäädäntömme ei mahdollista lapsen paikannusta mobiilisovelluksella perhehoidossa, sillä se vaarantaa lapsen yksityisyydensuojaa ja itsemääräämisoikeutta. Paikannus ei ole mahdollista edes lapsen, hänen huoltajansa tai lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän luvalla, sillä kysymys on luovuttamattomasta perusoikeudesta.
Onko paikannus perhehoitajan turva, vai kokevatko lapset sen jossakin tilanteessa omaksi turvakseen? Perhehoitaja on vastuussa perhehoidossa olevasta lapsesta ja nuoresta syntymävanhemmille ja viranomaisille. Vastuu tuo mukanaan valvonnan, ja sen vuoksi ajatus paikantamisesta voi luoda turvaa. Mutta mitä muita turvatekijöitä voisi siis olla paikantamisen sijaan?
Perheen yhteiset someryhmät voisivat toimia yhtenä ratkaisuna nuorille. Kun nuori kuittaa lukemansa viestin, perhehoitaja saa tiedon, että nuori on tavoitettu. Nuorelle taas perhehoitajan viesti kertoo välittämisestä ja huolenpidosta. Yhteinen sopimus viestin kuittaamisesta on toimiva ja turvallisuutta tuova.
Huolenpito on kiintymystä, luottamus luo turvallisuutta. Kiintymystä vahvistaa se, että aikuinen on ajatellut lasta ja hänen erityisiä tarpeitaan etukäteen ja sanoittaa tunnettaan esimerkiksi kertomalla omista huolenpidon teoistaan.
Jo viesti voi olla kiintymyskeskeinen turvan lisääjä. Jos lapsella on vaikeutta muistaa tulla koulusta suoraan kotiin, apua saattaa olla esimerkiksi puhelimen viiden minuutin välein toistuvista hälytyksistä, jotka nimettäisiin huolenpidon kysymykseksi matkan etenemisestä: ”Hei, oletkos jo Pitkäniemen sillalla?” Tai miksei jollekin lapselle myös tehtäviksi: ”Laskehan kävellessäsi, kuinka monta askelta on tästä Koivukujan risteyksestä Koivutielle.”
Paikannus ei ole mahdollista edes lapsen, hänen huoltajansa tai lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän luvalla, sillä kysymys on luovuttamattomasta perusoikeudesta.
Eräs perhehoitaja on kertonut kokemuksenaan, että lapsen koulumatkan turvallisuutta kannatteli puhelinkontakti. Lapsi soitti aina koulupäivän päättyessä perhehoitajalle, jolloin perhehoitaja kohtasi lapsen ihaillen, kuinka reippaasti hän osasi soittaa ja käyttää puhelintaan oikein. Lapsen kävellessä kotia kohti perhehoitaja esitti muutaman kysymyksen koulupäivän kulusta ja mahdollisista läksyistä.
Heidän juteltuaan hetken lapsi sanoikin jo olevansa kotitiellä. Perhehoitaja toivotti hänelle kivaa iltapäivää, kertoi vielä, mitä syödä välipalaksi ja sanoi, että lapsi voi soittaa, jos jotain vielä tulee mieleen. Tässä toimintatavassa lapselle välittyi vanhemman kiinnostus häntä kohtaan ja aikuisen aika loi lapselle turvallisuuden tunnetta. Sivutuotteena perhehoitaja saa varmuuden, että lapsi pääsee turvallisesti kotiin.
Koska paikannus ei ole mahdollista, on otettava luovuus käyttöön. Se voi tarkoittaa esimerkiksi verkostoitumista lapsen kavereiden ja heidän vanhempiensa kanssa, jolloin pulmallisissa arjen tilanteissa on useampia huolehtivia silmiä ja korvia. Joskus se voi tarkoittaa myös sitä, että löytää keinoja rauhoitella itseään eli säädellä omaa turvallisuuden tunnettaan tilanteessa, jossa lapsi on suorittamassa luonnollista kehitystehtäväänsä.
Lapsen kasvaminen on perhehoitajalle suunnaton seikkailu!
Sari Kiviranta, erityisen tuen perhehoitaja ja Pirkanmaan Perhehoitajat ry:n puheenjohtaja.
Anu Lehtosaari, lasten ja nuorten perhehoidon kehittämispäällikkö Perhehoitoliitosta.
Avainsanat: kiintymyskeskeisyys, lastensuojelu, mobiilipaikannus, perhehoito, sijaishuolto, sijaisperheet