Perhehoitoliitto esittää selvityshenkilöä paikantamaan perhehoitajien sosiaaliturvan puutteet ja ratkaisuehdotukset

Perhehoitoliitto toteutti syksyllä 2020 toimeksiantosuhteisille perhehoitajille kyselyn, jolla selvitettiin heidän kokemuksiaan sosiaaliturvasta ja toimeentulosta sekä näkemyksiään sosiaaliturvan parantamistarpeista. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 henkilöä.

Kysely toi ilmi lukuisia muutostarpeita perhehoitajien sosiaaliturvaan. Ne liittyvät etenkin työttömyysturvaan, sairausajan toimeentuloon, vapaiden ja sijaisuuksien järjestämiseen, irtisanomisaikaan, asumistukeen ja eläkeasioihin. Monen ongelman taustalla on, ettei toimeksiantosuhteisen perhehoitajan asemaa ole määritelty riittävän selkeästi työlainsäädännössä; perhehoitajuus sijoittuu ikään kuin harmaalle vyöhykkeelle perinteisen palkkatyön ja yrittäjyyden välimaastoon.

Monen ongelman taustalla on, ettei toimeksiantosuhteisen perhehoitajan asemaa ole määritelty riittävän selkeästi työlainsäädännössä.

Perhehoitajien esiin nostamat asiat vahvistivat entisestään Perhehoitoliiton näkemystä, ettei yhteiskunta kanna riittävää vastuuta niistä taloudellisista riskeistä, jotka liittyvät siihen, että perhehoitaja toteuttaa hänelle siirrettyä julkista hallintotehtävää. 

– Perhehoitajien sosiaaliturva on hyvin monisäikeinen kokonaisuus. Tarvitaan perhehoitoon perehtynyt sosiaali- ja terveysministeriön nimeämä selvityshenkilö, jonka tehtävänä olisi paikantaa perhehoitajien sosiaaliturvan keskeiset puutteet ja ratkaisuehdotukset, Perhehoitoliiton toiminnanjohtaja Merja Lehtiharju esittää.

Suuria haasteita luo perhehoitotehtävälle leimallinen ennakoimattomuus: Perhehoito voi päättyä suunnittelemattomasti hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Perhehoitaja voi joutua odottamaan pitkään uutta perhehoitosijoitusta ja sen tuomia tuloja, mutta esimerkiksi asumismenot säilyvät entisellään.

”Tarvitaan perhehoitoon perehtynyt sosiaali- ja terveysministeriön nimeämä selvityshenkilö, jonka tehtävänä olisi paikantaa perhehoitajien sosiaaliturvan keskeiset puutteet ja ratkaisuehdotukset.”

-Merja Lehtiharju

Tällaisessa tilanteessa perhehoitajan asema olisi nykyistä turvatumpi, jos perhehoitajuus katsottaisiin hyväksyttäväksi syyksi olla pois työmarkkinoilta ilman määräaikaa nykyisen seitsemän vuoden sijaan. Muutos parantaisi perhehoitajien mahdollisuuksia saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa perhehoitajuutta edeltävän työhistoriansa perusteella. 

Kyselyn tulosten pohjalta Perhehoitoliitto esittää lisäksi muun muassa, että:

  • perhehoitajien työttömyysturvan kannalta keskeisiä käsitteitä (kuten ansaintatarkoitus ja sivutoimisuus) selkeytettäisiin ja TE-toimistot yhtenäistäisivät niitä koskevat tulkintansa,
  • päätoimisten perhehoitajien toimeksiantosopimusten irtisanomisaika olisi aina yli kaksi kuukautta,
  • sijoittava taho maksaisi perhehoitajalle sairauspäivärahan omavastuuajalta hoitopalkkiota ja
  • perhehoitajan veronalaisia kustannusten korvauksia ei katsottaisi hänen tulokseen.

Lue tarkemmat tiedot kyselystä ja sen tuloksista toukokuussa 2021 julkaistusta raportista (pdf-tiedosto).

Lisätiedot:

Avainsanat: , , , , , ,

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *