Sote-uudistus tukee hyvän perhehoidon edellytysten toteutumista

Perhehoitoliitto on tyytyväinen, että perhehoito sisällytetään Sanna Marinin hallituksen esityksessä tulevien hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla oleviin palveluihin. Hallitus antoi viime viikolla eduskunnan käsiteltäväksi lakimuutospaketin, joka on osa tulevaa sote-uudistusta ja siihen kiinteästi liittyvää hyvinvointialueiden perustamista. Perhehoitoliiton mukaan sote-uudistuksen perhehoitoa koskevat esitykset tukevat hyvän perhehoidon edellytysten toteutumista. 

Liitto korostaa, että toimeksiantosuhteisen perhehoidon tehokas järjestäminen vaatii onnistuakseen riittävän suuren väestöpohjan ja keskitetyn koordinoinnin. Riittävän väestöpohjan lisäksi perhehoidon järjestäminen hyvinvointialuemallilla tukee toimeksiantosuhteisen perhehoidon laadun edellytysten ja erityisosaamisen turvaamista. 

Perhehoitoliitto on tyytyväinen, että perhehoito sisällytetään Sanna Marinin hallituksen esityksessä tulevien hyvinvointialueiden järjestämisvastuulla oleviin palveluihin.

Osa kunnista järjestää jo tällä hetkellä toimeksiantosuhteisen perhehoidon alueellisena yhteistyönä useimmiten kuntayhtymä- tai isäntäkuntamallilla. Perhehoitoliiton mukaan toimeksiantosuhteisen perhehoidon järjestämiseksi eri ryhmille on varattava riittävät osaamis- ja taloudelliset resurssit hyvinvointialueelle. Liitto muistuttaa edelleen, että ilman hyvinvoivia ja osaavia perhehoitajia ei ole hyvää perhehoitoa.

Erityisen arvokkaana Perhehoitoliitto pitää hallituksen uudessa lakiesityksessä sitä, että perhehoitolain 22 pykälän otsikkoon ollaan lisäämässä sana ’ohjaus’. Näin otsikko kuvaisi paremmin pykälän sisältöä.

Perhehoitoliiton mukaan toimeksiantosuhteisen perhehoidon järjestämiseksi eri ryhmille on varattava riittävät osaamis- ja taloudelliset resurssit hyvinvointialueelle.

Perhehoitoliitto pitää toimeksiantosuhteisten perhehoitajien osallisuuden, asiantuntijuuden ja vertaistuen mahdollistamisen turvaamiseksi välttämättömänä, että perhehoitajien syvällinen asiantuntijuus on käytettävissä perhehoidon järjestämisen prosesseissa ja niiden kehittämisessä suunnittelusta arviointiin saakka. Lisäksi toimeksiantosuhteisessa perhehoidossa olevien henkilöiden ja heidän edustajiensa osallisuus ja äänen kuuleminen tulee varmistaa asiakasraadilla tai muulla vastaavalla toiminnalla. 

Perhehoitoliitto ry kannatti viime syksynä antamassaan lausunnossa hallituksen esitystä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi. Sote-uudistukseen liittyvien hyvinvointialueiden on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2023 alussa.

Avainsanat: , , , , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *