22.11.2024
Perhehoitoliitto on huolissaan hyvinvointialueiden säästötoimien vaikutuksista perhehoitoa tarvitsevien ihmisten palveluihin ja perhehoitajien toimeentuloon. Leikkaukset eivät välttämättä tuo edes säästöä.
24.10.2024
Yle tutustui, millaista on perhehoidon arki, kun huushollissa on sekä pieniä lapsia että muistisairaita ikäihmisiä. Syntyi pienoisdokumentti ”Majoitan mummoja”, joka on katsottavissa Ylen sivuilla.
09.10.2024
Ikäihmiset kokevat tärkeäksi, että perhekodin kaikki asukkaat – myös perhehoitajat – ovat ajatusmaailmaltaan riittävän samanhenkisiä, Perhehoitoliiton Minna Laine ja Hanni Salo kirjoittavat.
02.10.2024
– Tämä tunnustus on minulle suuri kunnia. Se antaa myös ikäihmisten perhehoidolle sille kuuluvaa arvoa ja huomiota, Sanna Kosonen kertoo.
12.09.2024 / Pitkät
Mona Moisander aikoi alun perin sijaisvanhemmaksi, mutta ikäihmisten perhehoito osoittautui hänen jutukseen. Totuttelu perhehoidon arkeen alkoi sijaistamalla muiden perhekodeissa. Kesällä 2024 oli aika avata oma perhekoti Lounais-Hämeen Tammelaan.
02.09.2024
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle (ps.) jätettiin kesällä eduskunnassa kolme erillistä kirjallista kysymystä toimeksiantosuhteisen perhehoidon aseman ja perhehoitajien sosiaaliturvan kehittämisestä.
22.05.2024 / Pitkät
Etelä-Savossa perhehoitoa saa yli 1 400 ikäihmistä, mikä on enemmän kuin millään muulla hyvinvointialueella. Kun perhehoitoa osataan tarjota riittävästi ja oikeaan aikaan, raskaampien hoivapalveluiden tarve voi vähentyä.
22.05.2024 / Kolumnit
Kunnoltaan heikentyneillä iäkkäillä on liian vähän mahdollisuuksia kokea yhteisöllisyyden iloja. Perhehoidossa hekin voivat kuulua yhteisöön, professori Sirkka-Liisa Kivelä kirjoittaa kolumnissaan.
14.05.2024
Ikääntyvät toivovat, että perhekodissa saa olla oma itsensä, kohdellaan yksilöllisesti ja apua tarjoaa luotettava ja ystävällinen ihminen, Perhehoitoliiton Hanni Salo…
14.03.2024
Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt suosituksiaan siitä, miten ikäihmisten palvelut järjestetään kestävästi ja laadukkaasti. Helmikuussa 2024 julkaistun laatusuosituksen tavoitteena on toimia hyvinvointialueiden…
11.03.2024
Perhehoitoliitto julkaisi kesällä 2023 kuudennen, uudistetun painoksen Hyvää perhehoitoa – Toimeksiantosuhteisen perhehoidon tietopaketista (ISBN 978-952-69585-8-3). Tietopakettiin on koottu tietoa perhehoitajille, sosiaalityöntekijöille ja muille…
22.02.2024
Ikääntyvät ja heidän läheisensä tarvitsevat avointa, selkeää ja helposti saavutettavaa tietoa perhehoidon laadusta ja turvallisuudesta sekä perhekotien elämäntyylistä, Perhehoitoliiton Hanni…
02.01.2024
Vuoden 2023 lopussa päättyneen Perhehoitoliiton Kotona perheessä -hankkeen päämääränä oli turvata ikääntyneiden hyvinvointia ja hyvää arkea perhehoidossa. Tämä yhteinen tehtävä jatkuu hankkeen…
17.11.2023
Yle on käsitellyt marraskuun 2023 aikana useissa jutuissaan ja ohjelmissaan ikäihmisten perhehoitoa. Moneen juttukokonaisuuteen voi tutustua Ylen verkkopalveluissa. Ylen A-studio…
30.10.2023
Sosionomi (yamk), sosiaalialan erityisasiantuntija Minni Haveri on Perhehoitoliiton uusi perhehoidon asiantuntija. Hän aloitti vakituisessa pestissään Perhehoitoliitossa lokakuun lopulla. Haverilla on työkokemusta sote-alan…
28.09.2023
Perhehoitajan ja ikäihmisen kemioiden on kohdattava, jotta perhehoitoarki voi rullata sujuvasti. Voisiko perhehoitajaa ja ikäihmistä yhdistäviä teemoja kartoittaa etukäteen vähän…
01.08.2023
Perhehoitoliitossa aloitti elokuun alussa uusi työntekijä, Hanni Salo. Lämpimästi tervetuloa! Hankesuunnittelijaksi palkattu Hanni Salo on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on valmistunut…
29.06.2023
Haluatko tukea perhehoidossa olevien lasten, nuorten, aikuisten tai ikäihmisten hyvinvointia ja vertaistoimintaa? Nyt se on mahdollista suorin rahalahjoituksin, jotka kohdennetaan…
22.05.2023
Ikäihmisten perhehoito on ottanut harppauksen eteenpäin palvelujärjestelmässä. Sitä on tarjolla lähes kaikilla hyvinvointialueilla, ja uusimman selvityksen mukaan jo 3 300…
28.04.2023
Perhehoitoliitossa tuotetut Hyvän perhehoitoarjen suositukset ja Arjen sanataidepakka antavat konkreettisia eväitä toimivaan arkeen ikäihmisten perhehoidossa, kirjoittaa Elina Laajala. Perhehoitoliiton Kotona perheessä…
27.02.2023
On hämmästyttävää, etteivät kaikki eduskuntapuolueet ole tunnistaneet perhehoidon mahdollisuuksia erityisesti ikäihmisten hoivan järjestämisessä, Perhehoitoliiton Merja Lehtiharju, Maria Kuukkanen ja Anu…
23.01.2023
Perhehoitoliiton uudeksi aikuisten perhehoidon kehittämispäälliköksi on valittu Sanna Kosonen, 48. Hän aloittaa maaliskuun lopussa uuteen työhönsä perehtymisen tehtävää yli 20 vuotta…
01.12.2022
Perhehoitoliitossa alkaa vuonna 2023 uusi, kolmevuotinen Kodista kotiin -hanke. Siinä kehitetään ja pilotoidaan ikäihmisten perhehoitoon toimintamalli, jolla sovitetaan ikäihmisten palvelutarpeita yhteen…
22.08.2022
Perhehoitoliiton Kotona perheessä -hankkeessa (STEA 2020–2023) on julkaistu uusi Ikäihmisen hyvä perhehoito -opas. Oppaan näkökulmana on ikäihmisten perhehoito erityisen hoivan ja huolenpidon muotona. Sisältö tarjoaa…