16.12.2024
Sosiaalityön opiskelija etsii pro gradu -tutkielmaansa varten haastateltaviksi lastensuojelun perhehoitajia, joilla on näkemystä jaetusta vanhemmuudesta. Haastattelut tehdään tammi–helmikuussa 2025.
04.12.2024 / Pitkät
Sijaishuollon päätyttyä nuorilla on oikeus kokonaisvaltaiseen tukeen, jälkihuoltoon. Sitä voidaan toteuttaa monipuolisesti myös perhehoitona. Wenla Joroselle oli luontevaa jatkaa sijaisperheessään lukion loppuun saakka.
20.11.2024
Vakuutusyhtiö Turva on tehnyt 25 000 euron lahjoituksen Perhehoitoliitolle järjestön toiminnan tukemiseksi. Lahjoituksen avulla liitto järjestää muun muassa vertaistoimintaa.
16.09.2024 / Kolumnit
Vaikeimmistakin lähtökohdista olevat lapset ansaitsevat rakastavan kodin, jossa voi elää tasapainoista elämää, lähihoitaja Maria Helminen kirjoittaa kolumnissaan.
10.09.2024
Perhehoitoliiton perinteinen Ajoissa kotiin -kampanja käydään tänä syksynä 9.–22. syyskuuta. Kampanjan aikana perhehoito näkyy monessa mediassa.
09.09.2024 / Pitkät
Sijaisperheistä on jatkuvasti pulaa. Ida-Maria ja Tommi Hietaharju päättivät avata kotinsa pienelle tytölle, joka oli vailla perhettä. Tytöstä on kasvanut perhehoidossa reipas pieni koululainen ja tärkeä osa perhettä myös isoveljilleen.
04.09.2024 / Pitkät
Somevaikuttaja Peppi Puljujärven lapsuus päihdeongelmaisen äidin seurassa oli täynnä vaaroja. Elämä sai uuden suunnan, kun Pepille löytyi turvallinen sijaisperhe. Syksyllä 2024 hän auttaa etsimään uusia sijaisvanhempia Perhehoitoliiton kampanjassa.
02.09.2024
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle (ps.) jätettiin kesällä eduskunnassa kolme erillistä kirjallista kysymystä toimeksiantosuhteisen perhehoidon aseman ja perhehoitajien sosiaaliturvan kehittämisestä.
28.08.2024
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tehnyt merkittävän linjauksen: toimeksiantosuhteiselle perhehoitajalle maksettavien kulukorvausten ulosmittaus vaarantaa lapsen hyvinvointia ja on siten vastoin lapsen etua.
19.08.2024
Ylempää amk-tutkintoa suorittava perhehoitaja etsii haastateltaviksi perhehoitajia, joilla hoidossa ollut lapsi on saanut omia lapsia. Haastattelut tehdään etäyhteydellä syksyllä 2024.
01.08.2024
Elämässä voi päästä vaikka miten pitkälle vaikeista lähtökohdista huolimatta, kunhan ympärille löytyy tukea ja vertaisia, jotka ymmärtävät kokemuksiasi, sijoitettuna ollut Jesse Kujanpää kirjoittaa blogissa.
15.02.2024
Perhehoitoliiton Youtube-kanavan tarjonta on täydentynyt kahdella uudella animaatiovideolla, joilla avataan perhehoidon eri toimijoiden yhteistyötä ja perhehoidettavien osallisuutta. Kumpikin video on Perhehoitoliiton tuottama. …
10.10.2023
Perhehoitajalla on iso rooli lapsen innostamisessa vertaistuen pariin. Lapsille ensimmäinen kerta sisarusryhmässä on ehkä jännittävä, mutta ryhmään tutustumisen jälkeen kokemukset…
15.09.2023
Perhehoitoliitto vastustaa Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnitelmaa kaventaa merkittävästi nuorten oikeutta saada jälkihuoltopalveluita. Hallituksen esityksen mukaan lastensuojelulakia muutettaisiin niin, että nuori voisi saada jälkihuoltopalveluita vuoden…
24.08.2023
Turvallisuus, tunteet, hyvä arki… Meidän sakki -sisarusryhmissä puhutaan aiheista, jotka saattavat olla erityisiä sijaisperheessä asuvalle lapselle. Ryhmien tapaamisissa tärkeää on…
25.05.2023
Perhehoidossa olevaa lasta, nuorta tai aikuista ei tule paikantaa mobiilisovelluksilla, sillä se vaarantaa hänen yksityisyydensuojaansa ja itsemääräämisoikeuttaan. Puhelinta voi silti…
13.04.2023
Lapsi- ja perhejärjestöjen mielestä lastensuojelun kokonaisuus on uudistettava niin, että sirpaleisista palveluista päästään kokonaisvaltaiseen auttamiseen. Meidän on panostettava rohkeammin ehkäisevään…
05.04.2023
Valtakunnallisten lastensuojelun perhehoidon päivien (Seinäjoki, 8.–9.11.2023) ohjelma ja työpajat on nyt julkaistu. Tapahtuman pääpuheenvuorot pitävät: Tutustu tarkemmin pääpuhujiin, koko ohjelmaan…
03.04.2023
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on lisännyt ylläpitämäänsä Lastensuojelun käsikirjaan perhehoidon järjestäjiä varten uuden ohjeistuksen siitä, miten perhehoitajuutta harkitsevien taustatietoja kysytään. Suomessa on ollut…
17.11.2022
Perhehoitoliitto ja Adoptioperheet ry ovat julkaisseet yhteistyönä toteutetun Sijoituksesta adoptioon? -tietopaketin. Se on ladattavissa maksutta tästä linkistä tai klikkaamalla yllä olevaa kuvaa. Tietopaketti avaa alaikäisen sijoitetun…
06.09.2022
Kun lapsi sijoitetaan perhehoitoon, hänelle etsitään elämänpituista ihmissuhdetta. Ensiarvoisen tärkeää on, että lapselle löytyy juuri hänen tarpeitaan vastaava perhe, kirjoittavat…
10.03.2022
Sopivatko perhehoito ja adoptio samaan lauseeseen, kun puhutaan lastensuojelusta? Lastensuojelulain vahva tavoite on perheen jälleenyhdistämisessä, mutta kaikilla lapsilla ei tosiallisesti…
22.12.2021
Tasavallan presidentti allekirjoitti 22.12.2021 eduskunnan hyväksymän lakimuutoksen, jolla lastensuojelun vastuusosiaalityöntekijöiden asiakasmääriä rajataan portaittain. Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla vuodesta 2022…
16.12.2021
Perhehoitoliiton hallitus hyväksyi joulukuun 2021 kokouksessaan Auta Lasta ry:n Perhehoitoliiton uudeksi kumppanuusjäsenyhdistykseksi. Järjestö oli hakenut jäsenyyttä marraskuussa 2021. Auta Lasta ry on…