Kodista kotiin -hanke
STEA 2023-2026
Perhehoitoliiton Kodista kotiin -hankkeessa rakennetaan toimintamalli, jonka avulla sovitetaan yhteen ikäihmisten palvelutarpeita ja perhehoitajien valmiuksia huomioiden perhehoidossa jaettu arki: elämäntavat, elämänlaadun keskeiset tekijät, ihmissuhteet ja elinympäristö. Tähän ei toistaiseksi ole ollut välineitä eikä osaamista.
Hankkeen taustalla on ymmärrys perhehoidon erityisyydestä hoivan muotona, kun se toteutuu yksityiskodissa, sekä tutkimuksen ja kokemuksen kautta rakentunut tieto onnistuneen ikäihmisten perhehoidon tekijöistä ja sitä uhkaavista seikoista.
Hankkeessa muotoiltava toimintamalli tarjoaa konkreettisen tuen onnistuneiden ikäihmisten perhehoitojen aloituksiin. Tavoitteena on lisätä ikääntyvien vaikutusmahdollisuuksia, pienentää riskejä perhehoidon epäonnistumiseen ja lisätä työntekijöiden osaamista oikea-aikaisiin ja toimiviin perhehoidon käynnistyksiin.
Kun Ikäihmisen inhimilliset ja hoivan tarpeet sopivat yhteen perhehoitajan toimintatapojen, osaamisen, valmiuksien ja arvojen kanssa, se tukee myös perhehoitajan hyvinvointia. Parhaassa tapauksessa molemmat kokevat elävänsä hyvää ja merkityksellistä elämää yhdessä.
Yhteistyössä ikäihmiset läheisineen, perhehoitajat ja työntekijät
Toimintamalli rakentuu vaiheittain yhdessä asianomaisten kanssa. Kehitämme mallia niin ikäihmisten ja heidän läheisensä kuin perhehoitajien ja perhehoidosta vastaavien hyvinvointialueiden työntekijöiden kanssa. Hankkeen eri vaiheissa he tuovat näkemyksensä toimintamallin sisältöön ja myös arvioivat sen toimivuutta.
Toimintamallia alettiin luoda syksyllä 2023 ikääntyvien työpajoissa ja haastatteluissa. Meitä kiinnosti, mitä tietoa he tarvitsevat ja haluavat perhehoidosta ja perhehoitajasta pohtiessaan perhehoitoa palvelumuotona. Selvitimme myös, mitkä seikat ovat heille olennaisia sopivan perhehoitopaikan löytämisessä. Näiden tietojen pohjalta koostimme Tarkistuslistan ikääntyville ja läheisille, jonka avulla ikääntynyt voi pohtia ja konkretisoida toiveitaan ja tärkeitä asioita, jotka hyvinvointialueen työntekijöiden tulee huomioida palveluvaihtoehtojen mietinnässä sekä perhehoidon tai perhekodin sopivuuden arvioinnissa yhteisissä keskusteluissa ikääntyneen ja läheisen kanssa.
Ikääntyviltä saadun tiedon pohjalta hankkeen toisessa vaiheessa olemme työstäneet mallipohjaa perhehoitajien kanssa. Sen avulla perhehoitajat voivat kuvata esimerkiksi toimintaansa, vahvuuksiaan, valmiuksiaan, elämäntapaansa ja perhehoidon ympäristöä. Mallin tarkoitus on varmistaa, että sekä ikääntyvät ja heidän läheisensä että perhehoidon myöntämisestä vastaavat työntekijät saavat tarvitsemaansa, heille olennaista tietoa perhehoitajista ja perhekodeista pohtiessaan hoivapalveluja ja palvelupäätöksiä. Perhekotien kuvauksen mallin sisältö on yhteiskehitetty vuoden 2024 aikana.
Kolmas vaihe on toimintamallin rakentaminen aiempia tietoja hyödyntäen. Toimintamalli auttaa perhehoidon järjestäjää yhdensovittamaan ikääntyvien määrittelyt ja perhehoitajien kuvaukset. Toimintamallin pilotointi käynnistyy keväällä 2025. Pilotista saadun tiedon ja kokemusten pohjalta toimintamalli hiotaan valmiiksi, jonka jälkeen, keväällä 2026, hyvinvointialueiden työntekijät koulutetaan sen käyttöön, jotta he voivat hyödyntää sitä onnistuneiden perhehoitopäätösten tekemiseen.
Hankkeen yhteistyöorganisaatioita ovat Ikäinstituutti, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Muistiliitto, Omaishoitajaliitto ja Satakunnan hyvinvointialue. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pitää hanketta perusteltuna ja ajankohtaisena ja on puoltanut sen toteutusta.
Hankkeen etenemistä voi seurata tämän sivun lisäksi Facebookissa Ikäihmisten perhehoito Perhehoitoliitto -sivulla.
Hankkeen julkaisut
Katso tästä, mitä hankkeessa on jo tuotettu:
- Lehtiartikkeli: Ikäihmisten perhehoitoa kehitetään isolla porukalla (Perhehoito-lehti 3/2024)
- Blogiteksti: Näin ikääntyvät ajattelevat perhehoidosta: ”Eihän noin hyvää juttua voi ollakaan!” (Perhehoitoliiton blogi 14.5.2024)
- Lehtiartikkeli: Perhehoidolla voidaan tukea oman kulttuurin merkityksellisiä asioita (Perhehoito-lehti 1/2024)
- Blogiteksti: ”Siellä ajatellaan, että nyt se kiukuttelee taas” – Miten hälventää ikääntyvien pelkoja perhehoitoa kohtaan? (Perhehoitoliiton blogi 22.2.2024)
- Lehtiartikkeli: Ajatus perhehoidosta ihastuttaa ja jopa kauhistuttaa ikääntyviä (Perhehoito-lehti 6/2023)
- Lehtiartikkeli: Mistä voisi tunnistaa sen oikean? (Vanhustyö-lehti 5/2023)
- Blogiteksti: Mitä yhteistä on Tinderillä ja ikäihmisten perhehoidolla? (Perhehoitoliiton blogi 28.9.2023)
- Lehtiartikkeli: Uusi toimintamalli sovittaa yhteen ikäihmisiä ja perhehoitopaikkoja (Perhehoito-lehti 4-5/2023)
lisätiedot
- Hankesuunnittelija Hanni Salo, hanni.salo@perhehoitoliitto.fi, puh. 044 766 3312
- Hankepäällikkö Minna Laine, minna.laine@perhehoitoliitto.fi, puh. 044 766 3311
kysymys: Mikä sinusta on tärkeää perhehoidon aloituksessa?
Kun tullaan siihen tulokseen, että ikääntyneen on hyvä muuttaa perhekotiin, mitä kaikkea muutossa on mielestäsi hyvä huomioida? Mikä on tärkeää ennen muuttoa? Millainen on mielestäsi hyvä tutustumiskäynti? Mitä kaikkea olisi hyvä huomioida tutustumisvaiheessa? Olemme haastatelleet perhehoidossa olevia ikääntyneitä ja heidän läheisiään ja kuulleet perhehoitajia ja hyvinvointialueiden työntekijöitä asiaan liittyen. Onko sinulla hyviä kokemuksia, käytäntöjä tai ideoita perhehoidon aloitukseen liittyen?
Kerro meille!
Hankesuunnittelija Hanni Salo, hanni.salo@perhehoitoliitto.fi tai puh. 044 766 3312
Hankepäällikko Minna Laine, minna.laine@perhehoitoliitto.fi tai puh. 044 766 3311